maanantai 2. heinäkuuta 2012

Raamatun sisäiset ristiriidat ja muut kummallisuudet. Luuleeko joku tosiaankin, etteivät Raamatun kustannustoimittajat ole huomanneet että kaikki ei välttämättä aina pidä ihan kirjaimellisesti paikkaansa? Ajatella, jos Raamatun olisi kustannustoimittanut Harri Haanpää, se olisi nyt poikkeilematon tarina aavikkokansasta, jolla oli kränää Jumalansa kanssa ja sitten Jumala toi poikansa aavikkokansan keskuuteen, joka tappoi Jumalan pojan muttei tämä kuitenkaan kuollut, vaan lehahti takaisin taivaaseen. Sen pituinen se. 150 sivua. Aineksia ei ole enempään. Kai se tekstiviestiin mahtuu, vrt. Kadonnutta aikaa etsimässä yhdessä virkkeessä selvitettynä (vai oliko kymmenessä sekunnissa).

Sitäkin olen kummastellut, että jotkut jotka todistettavasti ovat kirjoittaneet ylioppilaskirjoituksissa äidinkielen aineessa 95-99 pistettä, eivät saa muualla kirjoitetuksi tolkullista lausetta. Tuo muualla on mysteerin avain. He osaavat kokeissa, testeissä ja yleensäkin silloin kuin pitää. Luin lehdestä erään koulukaverini selostusta juoksukilpailuista, eikä selostuksessa edes kerrottu missä kilpailut järjestettiin ja tämä kaveri oli takuulla laudatur-tasoinen kirjoittaja lukiossa. Sellaista se on. Voi vittu sentään.

Menen lukemaan Ikitietä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuuri on niitä parraita!

Sami Liuhto kirjoitti...

Jos joskus vielä jaksan niin kirjoitan esseentapaisen Tuurin kerronnasta, ts. POETIIKASTA eli tuuripoetiikasta. En tunne vielä kerrontaansa tarpeeksi hyvin (alle puolet tuotannosta luettuna).

Timo Hännikäinen kirjoitti...

Yliopistoaikoina eräs opiskelukaverini kirjoitti osakuntansa lehteen kirja-arvostelun Raamatusta. Kehui juonta mutta valitti, että henkilöitä oli liikaa ja että tyylin linjattomuus sai miettimään, oliko kirjoittajia enemmän kuin yksi.

(Kyseinen opiskelukaveri joutui sittemmin keskeyttämään opintonsa jouduttuaan mielisairaalaan. Nykyään työskentelee suntiona eräällä pikkupaikkakunnalla.)

Itse luotan eniten kirjailijoihin, jotka ovat olleet koulussa korkeintaan keskinkertaisia. Sehän on jo nähty, millaisia anusilfverbergejä näistä kympin tytöistä tulee. Niitä mahtuu kolmetoista tusinaan.

Sami Liuhto kirjoitti...

"Oma ääni" on näiltä tavoittamattomissa, ehkä juuri he ovat keksineet tolkuttoman ajatuksen siitä, että mitään uutta ei ole ja kaikki on jo tehty. Sitten he joskus 25-veenä keksivät, että älykäs on nurinperin säkylä ja alkavat sanarunoilijoiksi...