Sivut

tiistai 11. joulukuuta 2012

Jonkin verran valehdellen voin sanoa kirjoittaneeni kaksi (2) liuskaa, vaimo on Helsingissä ja aion sanoa hänelle kirjoittaneeni tiistaina, tänään, kolme (3) liuskaa, ja maanantaina, eilen, kolme (3) liuskaa. Hyvä kun tietää nämä jo etukäteen. Todellisuudessa kuuntelen 80-lukulaista populaarimusiikkia, mutta aion kertoa kuunnelleeni Bachia. Se ei ole edes suuremmin valehdeltu, sillä 80-lukulaiseen populaarimusiikkiini kuuluu yhtye, jonka laulaja oli nimeltään Bach.

Sitten asiaan. Liitin tänään omistukseeni kolme kirjaa. Kaksi saapui Vantaan Antikvariaatista, FM Kai Murroksen Vallankumous ja sen toteuttaminen modernissa yhteiskunnassa (6 euroa) ja professori (emeritus) Matti Klingen Tanskan sää. Päiväkirjastani 2010-2011 (15 euroa). Postikulut olivat 3 euroa eli koko paska vei rahojani 24:n euron verran.

Mutta ei näistä mitään, sillä posti toi myös Emily Thackerin Emilyn Etikkadieettikirjan, tuon kauan ja hartaasti odottamani teoksen. Kirjan on julkaissut Tresco Publishers, joka pitää majaa Yhdysvaltain Ohion osavaltion Cantonissa. Kyseessä on toinen suomenkielinen painos ja se on kenties painettu v. 1997.

Kirjasta löytyy käyttäjäin kokemuksia etikkadieetistä ja kirjasta. Muudan "F.H." Virginian Hayesista sanoo:
"Lopetin juuri etikkakirjanne lukemisen. Ostin kolme tai neljä lahjaksi. Tiedän ja uskon paljon siitä, mitä kirjoititte."
"J.G" Illinoisin Sibleystä puolestaan noteeraa:
"Minä aloitin... omenaviinietikkaa ja hunajaa vedessä kolme kertaa päivässä. Minulta putosi 15 kg niin nopeasti, että suorastaan säikähdin!"
Heti y.o. lainauksen jälkeen on lainaus "J.G.:ltä" Illinoisin Sibleystä (hauska sattuma, että samalta paikkakunnalta samannimikirjaiminen henkilö kuin ed. lainauksessa), mikä kulkee näin:
"Mieheni ja minä juomme omenaviinietikkaa omenamehun, grapehedelmämehun ja veden kanssa joka päivä (verenpaineen ja kolesterolin tasapainottamiseksi)."
Alan kohta lukea Emily Thackerin Emilyn Etikkadieettikirjaa ja panen onnekseni merkille, että kirjan loppuun on varattu laihduttajalle sivuja muistiinpanojen tekemistä varten.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ootko käynyt vaa'alla lähiaikoina? Mitä näytti?

Sami Liuhto kirjoitti...

Aamulla 113,4 kg:tä.