sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

10:ntä lajia / lajiketta on maassa ja jo vähän pilkistää. Luin Theodore Kaczynskiä. On tämä maailma, pitää olla terroristi että saa äänensä kuuluviin.

*

Tuosta Arkkitehtuurin ana-tomi-asta on tulossa pikkaisen sellainen nettihitti vihjaisi perheemme Facebookin käyttäjä. Sen se tosiaan ansaitsee. Joku oli epäillyt huijausta, ettei ihan tosissaan olisi tehty, mihin vihjasin itsekin epäilemällä sabotaashia Parnassoa kohtaan.

Surullista on, että käytännössä on varmaa että kritiikki on tehty tosissaan, eikä kirjoittaja edes saa evästystä uusien kritiikkien laatimiseen, vaikka kritiikki on klassinen rimanalitus-siellä-missä-ei-edes-ole-rimaa.

Käykö niin järkyttävästi, että tässä alkaa kaipailla Artsia Parnassoon takaisin? Ne uuvuttavat itseluotaavat jaarittelut, tuleeko niitä ikävä. Kaunaiset loppukommentit, "mä vielä vähän motkotan suomennoksesta kun se ehkä kuiteskin kuuluu kriitikon työhön". Niitäkö ikävöin? Se on mahdollista.

Mutta, tämän tunnustan, luen mieluummin Maaria Pääjärven kaikkeen kyllästynyttä kritiikkiproosaa kuin näitä kirjallisuudenopiskelijoita tai sitä yhtä mummoa, jolle kukaan ei uskalla väittää vastaan. Joka kirjoittaa kuin yo-ainetta. Jonka kolumnit ovat hieman niinkun toisteisia. Määritelmällisesti passiivis-aggressiivisia.


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Se mummo vielä kirjoittaakin niin tolkuttoman paljon niitä kritiikkejään. Pelkkä Parnasso ei riitä, Suomen Kuvalehdessäkin sen pitää saada pärrätä.

Kyllä mulla on Arto Virtasta ikävä.

Päälärveä en kyllä jäisi ikävöimään.

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä onko sitä arvostelua joku muukin riepotellut, mutta haluaisin sanoa sen, että tavallaan siitä tulee vähän sellainen koulu- tai työpaikkakiusausfiilis.

Varsinkin kun yliopistoissa opetetaan suurina malleina juuri sellaisia käsittämättömyyksiä. Eihän tuossa tekstissä sentään mitään Judith Butleria ja sen sellaista soopaa kuitenkaan ollut. Tuonlaisten tekstejä sitä kuitenkin luetaan ylimpänä totuutena. Etsi siinä sitten oma tolkullinen tapasi tarkastella asioita, kun legioona huutaa vastaan että a on b ja 1+1 = 4,7 tai 6,90 (riippuen sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta.)

Taiteentutkimus on syövytetty pilalle jo kauan aikaa sitten eikä se ei ole jonkun yksittäisen kriitikonalun vika.

Ethän sinä pahalla, tietystikään, mietin vain kuinka rankaksi voi käydä ihmiselle kun arvostellaan.

Sami Liuhto kirjoitti...

Tuon totta, mitä jälkimmäinen anonyymi sanoo, MUTTA sanoisinkin että vastuu on sillä joka päästää painoon tuollaista tekstiä. Tekijä on hieman yli 20-v, ja mitä noita muita kritiikkejä on niin niissä on ihan tolkkua(kin).

Siis:

ONKO PARNASSO KRIITIKKOKURSSILAISTEN NÄYTETÖIDEN JULKAISUPAIKKA?

Kysyy nimimerkki "Huolestunut kirjanlukija Vätistä"

Mitä tulee kiusaamiseen, sitä on joka saatanan paikassa. Siihen on jo liian helppo vedota. Vaikka kieltämättä minulle tuli kiusaamisfiilis kun noita juttuja kirjoitin. On se syyllisyys jo niin istutettu länsimaiseen heteromieheen, mutta jos yksikin länsimainen nainen saataisiin ymmärtämään että 2 ynnä 2 todellakin on 4, niin olisin onnellinen. Ei prkl minulla mitään Anna Tomia vastaan ole! Mutta esimerkkinä se kritiikki oli ihan hirveä. Olen minäkin kirjoittanut aivan järkyttävän huonoja kritiikkejä ja palautetta on tullut. Tosin pyrin nykyään olemaan kirjoittamatta kritiikkejä, koska se on itsaripuuhaa eli minun on ymmärrettävä jos jonkun nuorta kriitikkoa.

Vielä: kirjoittaakohan haaveidemme esine Tarja Pulli muualle kuin Parnassoon? Siitäkin joku pässi suuttui kun sanoin Pullia Suomen parhaaksi kriitikoksi, "kun yhtäälle kumartaa niin toisaalle pyllistää". Vittu näiden kanssa.

Ja tietenkin on loukkaavaa esineellistää naista. Jne. Jne. Jne.