Kai siinä jo tiedostamaton on liikkeellä, kun Anna Tomi kirjoittaa otsikolla Arkkitehtuurin anatomiaa. Juuri tätä varten ovat kustannustoimittajat, oikolukijat ja muut pässit olemassa. Ensin on peloissaan kirjoittanut 4 000 merkkiä sekavuuksia ja lopuksi kirjoittaa oman nimensä otsikkoon. Että ainakin tulee selväksi, kuka on tekijä.

Niin, tekijyys, se subjekti, ilmenee päällekirjoituksessa, palimpsestisesti avautuu kriittisessä luennassa. Siinä on samaa kuin, sanotaanko, kirjallisuudenprofessorin kaihossa Impi-vaaraan. Asiasta kirjoitti yksi Pulkkinen aikoinaan. Parnassossa. Noin 1984.

*

Lueskelin Kirjailija-lehteä, kun se kouraani väkivalloin tungettiin. Yksi naiskirjailija haastattelee toista naiskirjailijaa ja toinen naiskirjailija haastattelee yhtä naiskirjailijaa. Aika pysäyttävä oli myös Johanna Venhon kertomus tiestään kirjailijuuteen, mitä teki kun älysi tahtovansa kirjailijaksi: muutti Helsinkiin ja pyrki opiskelemaan kirjallisuustiedettä.

Vittu hei, tahon taiteilijaksi. Meen siis opiskelemaan taidetta tutkivaa ainetta.

Johanna Venhohan on ihan hyvä runoilija, mutta niin kuvaava oli hänen tiensä alku. Aikamme lapsia me ollaan. Eikä siinä mitään. Venholla on blogikin, mutta ei sinne näytä ainakaan nyt pääsevän.