lauantai 11. elokuuta 2012

Miksi runoilijat eivät pidä prosaisteista, enintään suhtautuvat alentuvasti? Moni prosaisti on runoilijakin. Mutta harvempi runoilija on prosaisti. Prosaistin on osattava kirjoittaa joltisenkinlaista runoa, se on pääsyvaatimus, mutta runoilijan ei tarvitse osata kirjoittaa proosaa, mikä näkyy joskus inhan selkeästi kun runoilija proosalle ryhtyy. Ehkä ne on Kelassa runoilijoita kun kirjoittavat niin surkeasti. Runoilija tekee kielen, oman kielen, ei sitä välttämättä voi ymmärtää, eikä runoilijan kielen tehtävä ole olla välittäjänä, sanoman välittäjänä, vaan enempi tuota kieltä katsellaan. Ihastellaan, mieluusti, tai sitten ei ihastella, mutta lukijaksi kutsuttu neropatti ottaa kantaa nimenomaan kieleen eikä sanomaan. Joku anonyymi tästä hetki sitten huomautti kommenteissa, että kieli ei välttämättä ole itseisarvo, mutta voi se olla vahingossa, lisänä. Ei Antti Tuurille kieli taida olla itseisarvo, mutta sanotaanko Tervolle se on merkittävä, tosin merkittävyys alkaa olla vähenemään päin, Tervollakin kieli on viestin jo pitkälti. Ikävä juttu.

Tuli näitä mieleen kun luin että joo se Neuromaani kohta ilmestyy. Sanoin jollekin, että parin kuukauden päästä säkin vaahtoot sellasesta romaanista jonka nimen nyt sanon. Katto monttu auki.

33 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Runoilija on korskea ja rasittava, paitsi se yksi turkulainen sukkapäämies, joka juo viinaa ja sanoo vittu.

Hottinen kirjoitti...

Runoilijalla on iso hattu ja piiri ja kesävalokuvia kansainvälisestä tapahtumasta.

Noin muuten olen sitä mieltä, että runo on pikemmin maailmanhahmotustapa kuin kirjoitustapa. Prosaistilla maailma ketjuttuu ja on syitä ja seurauksia enemmän. Runoilija vain huudahtelee kuusikossa tai ihmettelee, miten kevyesti serpentiini leijaa toriaukiolla.

Kerberosta on joskus tullut ostettua sinun kielesi tähden. Ihasteltu on. Että kyllä sillä kielellä itseisarvoa(kin) on. Olet London Zoon vapaana juokseva apina.

Teemu Hoo kirjoitti...

En ole koskaan aliarvioinut prosaisteja, tosin monet ovat sitä mieltä etten mä ole runoilija.

Anonyymi kirjoitti...

Koska huonoista runoiljoista tulee prosaisteja, kuten tervosta, hotakaisesta, melenderistä jne.

Hottinen kirjoitti...

Ei noista kolmesta kukaan ollut huono runoilija. Sellaisia perusmurheellisia jokainen, jopa Tervo, sikäli kuin muistan oikein.

Mitäs varten se Teemu Hoo ei mielestään ole runoilija monien mielestä?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Melenderin runot ainakin oli huonoja. Tää ihan vain mahd. neutraalina toteamuksena, heppulin myöhempiä tekstejä kyllä on tullut innolla luettua.

Tommi Melender kirjoitti...

Juu, anonyymi on oikeassa kyllä.

Pidän itsekin omia runojani melko huonoina. Siis noin yleisarvosanana, on siellä joukossa omat paremmat hetkensä myös. Tämäkin neutraalisti todettuna.

Silloin 2003 ja 2004 kun nuo kaksi kokoelmaa julkaisin minulla oli koko ajan hirveä hinku prosaistiksi, ja runoja kirjoitin siinä puolihuolimattomasti muun ohessa. Sain sitten kuitenkin runojen avulla itseni ikään kuin kustannusmaailmaan, julkaistavaksi. Harri Haanpää WSOY:llä ei kuulemma ollut kokoelmien perusteella yhtään innostunut kuullessaan, että teen romaania (enkä ihmettele). No, romaanin käsiksen luettuaan hän sitten olikin oikein kannustava.

Tuo varhainen eka runokokoelmani taas oli nuoruuden hairahduksia. Kirjoitin sen näköistä juttua kuin olin lukenut Haavikolta ja Ahavalta yo-kokeita edeltäneenä kesänä.

Näin siis alkoi minun tieni kirjallisuudessa, vahinkorunoilijana, joka ei edes runoilija halunnut olla, mutta kun en heti saanut kunnollista proosajälkeä aikaiseksi.

Silloin kun julkaisin runoja, sukulaiset aina antoivat ymmärtää, että aiotko vielä joskus julkaista ihan oikeitakin kirjoja. Se harmitti kaksinverroin, koska a) inhotti yleinen runouden vähättely ja b) olin kuitenkin sukulaisten kanssa samoilla linjoilla: proosaahan sitä julkaista pitää (siis ainakin minun).

Helpottavaa olla ex-runoilija, kun saa olla siinä lajissa puhtaasti lukijan roolissa.



Tommi Melender kirjoitti...

Anhavalta

Sami Liuhto kirjoitti...

Tervon Muistoja pohjolasta on hyvä runokirja.

Runoilija toivoo että häntä vihattaisiin ja hämmästyy kun kukaan ei ole kuullut hänestä.

Mustat lehdet on hyvä runokirja.

Postpoliittinen ihminen vähän kaihtaa sitäkin, että tehdään erottelu runoilijan ja prosaistin välillä.

Kukaan ei sano mitään. Maailmaan paskapuhetta mahtuu. Ettei kukaan loukkaannu.

Sanassa tosiaan on voimaa (vrt. Pulkkinen 1985).

Anonyymi kirjoitti...

Esseisti ajattelee radikaaleja ajatuksia ja kuvittelee että kulttuuriväki järkyttyy.

Hottinen kirjoitti...

Vähänkö olen sivistynyt, kun ensin luulin, että Liuhdon "vrt. Pulkkinen 1985" tarkoitti sitä yhtä sketsihahmoa, joka roikkui ovenraossa maha paljaana.

Minusta on muuten vaikea arvioida, onko runo hyvä vai huono. Eikä edes mitään sellaista maailmaasyleilevää, että hyvyys ja huonous ovat niin subjektiivisia juttuja blaa blaa blaa vaan maallisemmin: runon perinteiset arvottamiskriteerit ovat jotenkin hämärämmät kuin proosan. Proosasta nyt huomaa heti ainakin sen, onko lauserakenteissa vakavia vikoja ja ovatko viittaussuhteet pielessä (ja sitten voikin jo ryhtyä ivaamaan teoksen maailmaa ja moraalia tai jotain), mutta runossa semmoiset ovatkin tahallisia ja merkityksekkäitä ja hienoja tai sitten eivät.

Tiedän kyllä, pidänkö runosta vai en ja koskettaako se vai ei, mutten sitä, onko se hyvä. Tätä on ikävä tunnustaa, kun on ikään kuin vähän koulutustakin alalta.

Radikaalit ajatukset ovat sen verran harvassa, että jos esseistiikka niistä eläisi, se olisi jo kuollut.

Sami Liuhto kirjoitti...

Tämä on tärkeä huomio:

"runon perinteiset arvottamiskriteerit ovat jotenkin hämärämmät kuin proosan."

Ja sitten keskustelen keskustelemisesta:

minua ainakin ahdistaa keskusteleminen, usein, koska olen itse tai joku muu eri mieltä ja tulee riitaa. Siksi olen herkästi allekirjoittamassa etten keskustele. Liberalismin petoksessa ilmoitetaan, en muista tarkkaa muotoilua, ettei siinä haluta herättää keskustelua vaan ajatuksia, muistaakseni. On kuitenkin sanottava, että TH on ahkera keskustelija ja keskustelee myös TM, mutta ehkä häntäkin ahdistaa keskustelu, en tiedä.

TH on siis Timo Hännikäinen eikä Teemu Helle, joka myös on ahkera keskustelija. TM on tavaramerkki mutta myös Tommi Melender.

Jos TH(:t) tai TM käyvät tätä lukemassa niin kommentoikaa eli keskustelkaa, minua kiinnostaa mitä ajattelette tuosta äskeisestäni jutustani.

Viimeksi minua ahdisti niin että laitoin TH:lle tekstiviestin että minua ahdistaa! En kerro kummalle TH:ista.

Tommi Melender kirjoitti...

Liberalismin petoksessa tarkka muotoilu oli niin, että "ensisijainen tavoitteemme ei ole herättää keskustelua vaan ajatuksia." Mutta en ole kovin yllättynyt siitä, että minä ja Timo saamme jatkuvasti kuulla, että emme haluaisi lainkaan keskustella tai herättää keskustelua. Sitä että näin käy osasin toki odottaakin, kuten Timokin, ja niin kieroutunut olen, että koen alhaista nautintoa, kun ihmiset piruilevat meille siteeraten meitä kuitenkin väärin tai ainakin epätarkasti. Mielestäni kirjoissa, tai siis joissain kirjoissa, pitää olla tuollaisia täkyjä, jotka herättävät ylireagoivia vastalauseita. Pamfleteissa etenkin.

Mutta juu, en kauheasti murehtisi vaikka ihmiset lopettaisivat kaiken keskustelun vaikkapa viikoksi tai kuukaudeksi. Kokeilisin mielelläni miltä sellainen tuntuisi.

Sami Liuhto kirjoitti...

"ensisijainen tavoitteemme ei ole herättää keskustelua vaan ajatuksia."

Tietenkin on huolestuttavaa, jos kriitikko ymmärtää tämän väärin, esim. kriitikoiden pj. tai lehtensä vast.toim. / pt.

Aika hyvä on sekin täky, että nuoret naiset bordelleihin. Siitä dosentit riehaantuvat yhä, sellaiset, jotka tutkimuksissaan korostavat kontekstualisointia...

Anonyymi kirjoitti...

Tää on just tätä. Ensin kirjoitetaan jotakin sellaista epätarkasti, minkä takana ei seistä. Sitten se olikin "vitsi", "täky", "esseistinen minä" jne.

Sami Liuhto kirjoitti...

Mutta kyllähän tuon takana seistään, vaikka se on täkykin ja takrennuksena "ensisijainen". Tarkennus on tärkeä ja niillä kohdin jengi putoaa kärryiltä.

Esseeminästä en niin välitä, etenkin jos "oikea minä" on Jokerien kannattaja. Siinä menee raja.

En korjaa tuota takrennust.a.

Ihan poliittisesti ja poliittis-keskustelullisesti on sillä väliä, että asettautuu jonkinlaiseen "positioon" eli sanoo olevansa vaikka konservatiivi. Jos kukaan ei ole mitään ja kaikkea ollaan niin postpoliittista on.

Eli muodostuu poliittinen minä!

Näin rikkoutuu konsensus. Ja, "poliitikan poetiikkaa" ajatellen, ehkei pidä alleviivata että tämä on sitten poliittinen minäni, se latistaa... keskustelua! Sama tuossa esseeminässä. Ne jotka sen tajuavat, sen tajuavat, ne joka eivät tajua, eivät voi sitä tajuta.

Eli: eipäs varmistella!

Jouko Turkka tämän sanoo Häpeässä noin sivulla 20 ja jotain:

"Pitäis olla kertoja perkele! Ei tähän muuten mitään järkeä tule. Ei tule edes järjestystä joka kai on vähin vaatimus. Siis kuka puhuu
kulloinkin ja sillai. Mutta nyt ei ole rahaa kunnon kertojaan ja mistä tähän hätään kunnollisen ottaa: prosenttipalkalla kukaan ei kanssani rupea, arvaan, niin että on
selvittävä ilman. Se joka koko ajan puhuu olen minä eikä siitä kannata nyt inistä, tässä on sen verran arkaluontoista juttua tulossa, etten minä viitti pokkuroida."

Omissa pienimuotoisissa jutuissani olen pyrkinyt etenemään Turkan metodilla.

Ja miten vielä sanovat: "Show, don't tell."

Luullakseni tämä keskustelu tyrehtyi tähän. No, kun tämän sanoin, niin ei tyrehdy.

Tommi Melender kirjoitti...

Liberalismin petoksessa lukee näin:

"Tämä kirja on esseistinen pamfletti, ja siten julkinen puheenvuoro. Silti haluamme korostaa, että perimmäisenä tarkoituksenamme ei ole herättää keskustelua vaan ajatuksia."

Seison, ja varmasti Timokin seisoo, täysin tuon ilmoituksen takana.

Mutta jos sanojamme tulkitaan eri tavalla kuin ne tuohon on kirjoitettu, kuten esimerkiksi ehdottomana irtisanoutumisena kaikesta keskustelusta, se ei ole minun ongelmani. En ole vastuussa lukijoiden sisälukutaidon puutteesa.

Niin hyvin toki tunnen kirjallisen kenttämme, että tiesin täsmälleen odottaa että tuo kohta luetaan tietyillä tahoilla niin kuin se halutaan lukea eikä niin kuin sen tarkoitimme. Siinä mielessä tuo oli siis täky, että sain vahvistusta ennakkoluuloilleni. Niille on hyvä saada vahvistusta.

Ja siinäkin mielessä se oli täky, että tuosta väääristelevästä luennasta on ollut jossain paikoissa, ei kaikkialla, enemmän puhetta kuin kirjamme varsinaisesta asiasisällöstä. Sitäkin osasin odottaa.

Tommi Melender kirjoitti...

"Ihan poliittisesti ja poliittis-keskustelullisesti on sillä väliä, että asettautuu jonkinlaiseen 'positioon' eli sanoo olevansa vaikka konservatiivi. Jos kukaan ei ole mitään ja kaikkea ollaan niin postpoliittista on. "

Juu, tässä olemme vähän eri linjoilla.

Tunne suurta ahdistusta kaikenlaisiin porukoihin kuulumisesta ja leimautumisesta, kuten myös ohjelmallistetusta ajattelusta. Ikipäivänä en rupea kirjoittelemaan blogiini "Uusia teesejä taistelevalla konservatismille". Se on Timon juttu. Sopii hänelle.

Enkä kaipaa aatteita takaisin politiikkaan samassa mielessä kuin 70-luvulla. Asioiden ylipolitisoimisessa on vaaransa, kuten Liberalismin petoksessakin toteamme, kun arvostelemme niitä, jotka yrittävät tuoda Suomeenkin jonkinlaisen kulttuurisodan ilmapiirin liberaalien ja konservatiivien, tai mitkä ne nimikkeet sitten ovatkaan, välille.

Se, että ilmoittautuu yksiselitteisesti konservatiiviksi pikemminkin lukitsee asiat paikoilleen, kun johtaa "keskustelullisesti" mielenkiintoisiin lopputuloksiin. Tämänhän näkee esimerkiksi niissä kommenttiketjuissa, joita on Timon blogissa ollut. Käsitykset konservatiiveista ja konservatismista ovat aika lailla hapantuneet käyttökelvottomiksi. Liberalismin petoksessahan tuomme sitä esiin, että aatehistoriallisesti jakolinjat vaikkapa liberaalien ja konservatiivien välillä eivät ole lainkaan niin yksiselitteisiä kuin monesti esitetään.

Poliittisessa keskustelussa pitää olla erilaisia rooleja ja ihmistyyppejä: aatteellisia, toiminnallisia, uuden etsijöitä, sitoutumattomia kriittisiä ääniä. Jos on pelkästään noita aatteellisia tai noita toiminnallisia, tuloksena on joko 70-lukulaisuus tai nykyisyys, kärjistetyssä muodossa. Itselleni sopii parhaiten tuo jälkimmäinen rooli (sitoutumaton kriittinen ääni), koska haluan vastustaa, tai ainakin olla valmis vastustamaan, kaikkea. Tämä vapaus on minulle tärkeintä, ja se voi olla jonkun mielestä itsekäs vapaus, mutta kirjailijana oleminenkin on lopulta aika itsekästä puuhaa.

Joten siis: en usko hetkeäkään, että postpolitiikasta eroon päästään sillä että kaikki julistautuvat joko konservatiiveiksi tai liberaaleiksi tai miksi liekään. Siinä kävisi pikemminkin niin, että valta valuisi entistä enemmän niille kulissien teknokraateille, jotka kaiken melun ja huudon keskellä junailisivat asioita.

Liberalismin petos oli kiva kirjoittaa, kun siinä sai huitoa sekä oikealle että vasemmalle. Sopii minulle.

Esseeminästä en jaksa sanoa mitään. Koko se puhe, mitä siitä on ollut on tuntunut jokseenkin käsittämättömältä.

Tommi Melender kirjoitti...

Ehkä kopioin esseeminästä omaa blogikommenttiani:

"Omissa esseissäni olen kuitenkin avoimesti kaunokirjallistanut elämääni, muokannut tiettyjä yksityiskohtia tarinankerronnan ehdoilla, minkä ilmoitin Kuka nauttii eniten -kirjan esipuheessa. Tuntui, että tämä piti avoimesti tunnustaa, koska kirjaa lukevat sellaisetkin ihmiset, joilla on omakohtaista tietoa noista asioista, joista esseissäni kirjoitan."

Eli en kirjoittanut tuota mainintaa varmistellakseni tai laimentaakseni vaan ihan henkilöhistoriallisista syistä. Niille vaiheitani tunteville, jotka kirjaani lukevat. Se oli mielestäni avoimuutta.

Toisaalta kirjoitin tuon esipuheen kovassa kiireessä, kymmenessä minuutissa, kun käsiksen lähettämisellä oli kiire. Poistaisin siitä tämän kohdan: "Näiden esseiden minä ei lopultakaan ole kovin paljon arkiminäni näköinen, eivätkä hänen elämänvaiheensa täysin vastaa omia elämänvaiheitani, mutta useimmista asioista olemme toki samaa mieltä".

Poistaisin tuon kohdan siksi, että siitä ei välity se että se oli kieli poskessa kirjoitettu. Toisin sanoen se oli huonoa, onnahtelevaa huumoria. En puhu kotona arkipuheessa esseeproosaa vaan takeltelevaa puhekieltä, en ajattele asioista yhtä laajakantoisesti koiraa ulkoiluttaessani kuin esseitä kirjoittaessani ja olen useinkin eri mieltä itseni kanssa. Mutta kuten Sami totesi nämä ovat triviaaleja havaintoja.

En kuitenkaan sen kummemmin kadu sitä mitä kymmenessä minuutissa esipuheeseen laitoin. Kertoo sanan voimasta omalla tavallaan sekin että pari laiskasti muotoiltua virkettä herättävät enemmän huomiota kuin ne argumentit, joita yritin huolellisesti varsinaisiin esseisiin muotoilla.

Ehkä minä jonkinlaisen täkyn saan myös seuraavaan esseekirjaani, tahallani tai tahattomasti. Se sitten herättää enemmän huomiota kuin varsinainen asia.

Ihan kuin monet muistavat Timon Ilman-kirjankin vain tuosta bordellipalveluspakosta. Sanan voima!

Tommi Melender kirjoitti...

"enemmän huomiota kuin ne argumentit"

No, tarkennan. En minä tätä esseeminäjuttua ole oman kirjani pohjalta nähnyt muualla kuin tässä blogissa ja siinä Tarja Pullin Parnasson kritiikissä. Sekä tietysti siinä Pääjärven Voima-lehden artikkelissa.

Muussa kritiikissä tai lukijapalautteessa en muistaakseni ole esseeminäjuttuihin törmännyt.

Anonyymi kirjoitti...

"Esseeminästä en jaksa sanoa mitään."

Paitsi 25 riviä.

Tommi Melender kirjoitti...

Tämä on sitä keskustelua. Tulee aina sanoneeksi enemmän kuin alun perin aikoi. On tämä hienoa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Meleder, mieti nyt lukijaa, joka yrittää ostaa "minulla on oikeus" - ajatusta mieheltä, joka vaati huoria terveyskeskukseen.

Tai Reetta Ravin siskon läppää jotenkin todisttusvoimaisena koko sukupolven ääitorvena.

Tai sitä että Notting Hillistä ei puhuttu mitään.

Tommi Melender kirjoitti...

En usko mihinkään "koko sukupolven äänitorviin". Reetta Rädyn sukupolvessa on hirmuinen määrä porukkaa, jolle Reetta Räty on kaikkea muuta kuin äänitorvi.

Tuo tuhkapilvikirjoitus oli yhdenlainen ajan kuva. "Tähän saakka olemme ajatelleet, että meillä on oikeus lentää."

Niinpä.

Liberalismin petoksessa ruodimme Reetta Rädyn kirjoitusta, joka siis sai alkunsa hänen siskonsa tekstiviestistä.

Noista kahdesta muusta kohdasta on paha sanoa tässä yhteydessä mitään.

Tommi Melender kirjoitti...

Muuten Reetta Ravi on Siltalan tiedottaja, eri henkilö kuin Reetta Räty.

Tommi Melender kirjoitti...

Kuulkaas, possut, mun täytyy nyt ruveta pakkaamaan ja valmistautumaan, kun lähden huomenna Tampereelle. Niin että jos en ehdi nyt vähään aikaan osallistumaan keskusteluun täällä internetissä, niin se ei johdu siitä ettenkö haluaisi teidän kanssanne keskustella vaan siitä että en ole internetissä.

Näkisinpä Tampereella Raipen.

Sami Liuhto kirjoitti...

Olen jotenkin jumiutunut näihin rooleihin, identiteetteihin ja sen sellaisiin. Mutta ovat niin perkeleen kiehtovia!

Käytiin ajelulla ja syömässä jäätelöä ja juomassa kahvia Röölänrannassa ja kelasin vain tätä saakelin blogiminää ynnä muuta. Täytyy ehkä kirjoittaa siitä joskus, otsikko voisi olla "Minä ja blogiminä". Ää... siis esseeminä, "Minä ja esseeminä". Tuo äskeinen oli vahinko, näin se vain käy.

Me, Blogself & I. Essayself, ei tästä tule mitään. Sari Essayself, entinen kävelijä, sittemmin poliitikko (kd.) ja identiteettiongelmainen ihmisnen.

Sami Liuhto kirjoitti...

Hyvää reissua Manzeen!

Hottinen kirjoitti...

Tuo Melenderin vika kommentti olisi erityisen ilahduttava, jos kaikki muutkin kommentit olisivat Melenderin itsensä kirjoittamia.

Melenderistä, Hännikäisestä ja Pullista minulla tuskin on mitään omaperäistä sanottavaa, mutta lupaan olla samaa mieltä kaikkien vastustajien ja kannattajien kanssa. Huoria halusin minäkin terveyskeskuksiin, kun olin nuori. Tai en terveyskeskuksiin vaan valtion ylläpitämiin bordelleihin, joissa köyhät saavat ilmaiseksi. Eikä se ollut edes mitään provokaatiota. Olisin mennyt semmoiseen töihin.

Kriitikoillakin on minä, monta minää, ja joskus voi kesken kirjoittamisen ruveta vituttamaan, että pakkoko tässä nyt on olla tätä mieltä muttei jaksa enää suuntaakaan muuttaa.

Minät ovat aina kiehtovia. Minä ottaisin kohteliaisuutena, jos nettikansa minun minääni ryhtyisi hämmästelemään.

Tampereella mitään Raipea ole. Siellä on murheellisen mustaa makkaraa vain.

Teemu Hoo kirjoitti...

Jahas, kommenttini jälkeen tänne on tullut kommenttivyöry, joka on päässyt ohi silmien.

Niin, siis miksikö Teemu Hoo ajattelee vain itse ajattelevansa itseään runoilijana?

Yksinkertaisesti siksi, että vaikka suomalainen runoskene on pienistä pienin, olen onnistunut jäämään senkin ulkopuolelle. En tarkoituksellisesti.

Epäilen, että tietynlainen ulkopuolisuus on kuitenkin valtti. Vai onko.

Sami Liuhto kirjoitti...

Sanon nyt ajattelevani että Teemu H on runoilija.

Ihan kaikista en näin sano.

Teemu Hoo kirjoitti...

Kohteliaisuus otetaan vastaan, kiitos. Täytyy varoa, ettei kosahda nuppiin. Kosahti kuitenkin.

Sun pitäisi nähdä mun uusia runoja. Siinä jäisi Kulmalakin kulman taakse (no ei jäisi, mutta saahan sitä haaveilla. Kulmala on runomiekkonen vailla vertaa)

Sami Liuhto kirjoitti...

Voit niitä mulle näyttää, jos tahdot.

(Juuri eräs veijari lähetti 18-sivuisen esseensä kun olin sanonut että voin lukea, mikä onkin totta)