keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Pakkoneuroosistani


Olen viittaillut pakkoneuroosiini / pakko-oireiseen häiriööni ja kerronpa nyt siitä.

Olin alun toisella kymmenellä kun vanhemmat erosivat ja jo valmiiksi etäinen äiti meni yhä etäisemmäksi. Aloin laskea päässäni numeroja edestakaisin, luin television tekstityksiä edestakaisin ja oli muutakin (siis vuoteenkastelua, mistä johtui käsienpesua ja vähän muutakin pesua).

Tuli taloon venäläinen nainen isälle vaimoksi. Koulussa ylikomisario kertoi, että alkoholia juodessa aivosolut tuhoutuvat eikä uusia tule tilalle. Hieman huolestutti kun olin joskus maistanut alkoholia. Myös olin kerran haistellut palavaa muovia. Liimat. Maalit. Pesin käsiäni paljon. Minulla on tämä yhä vaikka olen järsinyt aivojani ainakin etanolilla, kannabiksella, amfetamiinillä, ekstaasilla ja monenlaisilla lääkesekoituksilla.

Yläasteella huomasin, että elämäni on murskana, en kerro miksi, sillä pakkoneuroosin syyt ovat erittäin naurettavia. Jotenkin sinnittelin eteenpäin ja lukiossa huomasin taas, että elämäni oli murskana. Nyt olin ensimmäisen kerran terapoitavana, mutten sanonut sanaakaan itse asiasta, mitä nytkin koetan vältellä parhaani mukaan, sillä itse asia on aivan naurettava. Siitä on minulle toki huomautettu. Ja siitä, että kaikillahan tollasia on. Niin on. Minulla vain on hyvin paljon.

Taas mentiin eteenpäin, opiskelin yliopistolla ja ensimmäisen kerran elämässäni olin kaltaisteni parissa. Sitten huomasin, että kämppäkaverini lika, siis uloste ja virtsa, voi tarttua minuun. WC-käynneistä tuli hankalia ja suihkussa käynneistä myös. Suihkusta poistuminen oli hankalaa, kun piti ohittaa lavuaari, pesukone ja hirvittävistä hirvittävin, WC-pönttö. Vessa on minulle hankala sana. Puhun mieluummin WC:stä ja kylpyhuoneesta, kylppäristä. Paskiksesta.

Muutin. Nyt pääsin terapiaan, valitettavasti terapeutti ei tullut tietämään sairaudestani mitään, tosin en ole varma, mutten saanut lääkitystä jota jo olisin kaivannut ja nopeasti, sillä olin alkanut juoda viinaa lääkitykseksi. Huumeetkin tulivat kuvaan melko luontevasti sitten.

Lopulta erään ahdistuksen päätteeksi olin taas Hesperiassa psykiatrian poliklinikalla ja mainitsin lääkärille pakko-oireistani ja hän kirjoitti minulle Anafranil-reseptin. Viikon päästä elämä sai merkitystä. Valitettavasti aloin kuitenkin kuukauden päästä taas juoda ja menin aivan sekaisin juodessani. Lopputuloksena mm. tuomio kahdesta pahoinpitelystä. Ylipäänsä olin väkivaltainen ja aivan arvaamaton. Sitten lääkitykseni vaihdettiin Cipramiliin ja nyt syön Cipramilin johdannaista. Lisäksi syön tasapainottavaa lääkettä.

Muttei pakkoneuroosi mihinkään ole kadonnut, vissiin jotenkin pysyy lääkkeillä aisoissa. Keksin yhä uusia ahdistuksen lähteitä, että nyt aivot tuhoutuvat, vaikka olen valtaosan elämästäni tuhonnut aivojani erilaisilla huumeilla.

Erityisen hauskaa on, että usein pidän itseäni plagiaristina, siksen siedä lainkaan hakukonerunoutta, Varjo-Finlandiaa, päällekirjoitusta ja mitä niitä on. Näin syvällistä on kirjallinen kritiikkini ja analyysini. Lainausmerkit ovat parhaita ystäviäni, eikä minulla juuri ystäviä olekaan, koska luonteeni on todella hankala.

Minulle ajatus on teko, jo ajatus. Puhumattakaan sanasta. Tämä on hyvin maagista. Jos ajattelen jotakin niin se jossakin mielessä on jo olemassa. Sanalla ilmeisesti voi myös vahingoittaa. Hauskaa on, että tästä ei edes kuolema armahda, sillä sana / teko jää kuolemankin jälkeen elämään. Kafka tästä mainitsee Oikeusjutun viimeisessä virkkeessä.

Maailmani on aivan rationalisoitunut. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Armoa ei ole, on vain logos, sana ja ajatus, järki. En ole pääsyt alkua pidemmälle.

4 kommenttia:

Tapani Kinnunen kirjoitti...

Luin, hitaasti.

Fiilikset on viime päivinä menneet vähän korkeelle ja vieläkin korkeemmalle -

joku saattaisi puhua adrenaliinista -

minun tapauksessani.

Voimia ja terkkuja Paulalle,

ugh!

Sami Liuhto kirjoitti...

Hyvää sinne kans!

Ajattelin vähän avata asiaa, kun oon siihen viittaillut.

Elämä jatkuu.

Ville kirjoitti...

Logos on sana, ajatus, järki...
Hallitseeko joku näistä muita?
Miksi siis valitsit kirjoittaa, että maailma on nimenomaisesti rationaalinen (ovatko sanat ja ajatukset rationaalisia?). "Maailma on sana". Yhtä hyvin: maailma on ajatus. Sinun, minun. Ja jo siksi tilaa on myös armolle. (Olikohan tässä mitään - järkeä?)

Sami Liuhto kirjoitti...

Puhuin omasta maailmastani. Se on armoton. Maailma on ajatus ja se on rationaalinen. Kaikki on rationaalista kuin Kerteszin kissalla Kaleeripäiväkirjassa. Puhuin todellisuudesta, en toiveista. En minä tätä todellisuuttani tahdo.