Sivut

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

syksyllä kesä lomalla

tossahan on sanaruno vaikkei mummielestä.

Lueskelin Toisinajattelijan päiväkirjaa (Toisinajattelijan päiväkirjasta, ja se taivutus), sata sivua jäljellä. Käyn kyllä seuraavaksi hakemassa kirjastosta sen Johdatuksen 1990-luvun ajatteluun. Olen kaikesta samaa mieltä. Jaan jäännöksettömästi Pentti Linkolan ajatukset. Mutta-klausuulia ei ole. "Muuten olen kanssasi samaa mieltä, mutta tuon alkoholismiviittauksen olisit voinut jättää mainitsematta." Millainen pelkuri onkaan tuollaisen väitteen esittäjä! Nykyihminen on varaus-ihminen, aina jättää pakoreitin itselleen. Vitun ääliö.

Sanatikas tuo oli. Lewis Carrollin keksintöä. Itse tulin pyrkineeksi siihen, että tungen tikkaisiin kaikki suomen kielen aakkoset ja palaan lopuksi ensimmäiseen sanaan. Ihan lyhin mahdollinen reitti ei ollut mielessäni. Tahdoin vähän huvitella. Aamulla tein sanatikasta, jossa on niin sanotusti tolkkua, riimin muodostaminen sen sijaan on melko helppoa: mielin kielin jne.

Tuossa omassa tikkaassani on varmasti virheitä ja toistuvuuksia, ajatuksenani kun oli ettei sama sana toistu. Enkä tietenkään viitsinyt kovin paljon tarkistella.

Myös on hauska kirjoittaa kertomuksia, joissa uupuu jotakin kirjainta. Kirjoitin tuossa 17-liuskaa ilman ä-kirjainta, eikä se ollut mitenkään hankalaa edes, joten lahjakkaammat helposti kirjoittavat kokonaisia laajoja romaaneja ilman ä-kirjainta. Ä on helppo, mutta E:n kanssa saisi jo yrittää, tai I:n tai A:n. Jätän mieluusti nuo kirjaimet kansakuntamme kirjainvirtuooseille. Niitähän löytyy esim. Poesian piiristä kymmenittäin, ja vielä enemmän WSOY:ltä. Vaikkei ole piiriä, että pääsee pakoon jos ja kun on tarvis. "En ole milloinkaan kuulunut Poesian piiriin" on kuitenkin sisällötön väittämä, jos piiriä ei edes ole ollut. Niin vitun ikävää.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Maailma on SUURI MUTTA.

On alhaista ja pelkurimaista se, että on jotain hemmetin mielipiteitä.

Ja että on muka silleen radikaali, tinkimätön, kuvia kumartelematon. Sehän on juuri sitä radikaaliuteen, tinkimättömyyteen ja kuvia kumartelemattomuuteen pakenemista. Ja sieltä mielipiteidensä suojista voi sitten inistä, että noi muut on jotenkin mua vastaan.

Sami Liuhto kirjoitti...

Maailma on suuri yliopistonlehtori.

Vittu kun sitten yrittää olla kuvia kumartelematon ja mielipiteidensä suojissa niiden harvojen hengenheimolaistensa kanssa voi kelata että ehkä sitten kandeis miettiä sitäkin, että voi olla mahdollista että ainakin yksi skideistä on proffan. Tosin tiedän yhden puupään, joka kasvatti toisen siementämän lapsen, mutta kai se jo aika harvinaista on, jos nimittäin tietää ja akka on siis sanonut asian eksplisiittisesti. Semmoista se emansipeeraus joskus on. Vittu.

Anonyymi kirjoitti...

Olet sä raju. Just noin. Vittuun emansipeeraus! Että on ainakin yksi ihminen, sinä, joka uskaltaa sen sanoa. Et peruuttele, perkele, yhtään.

Sami Liuhto kirjoitti...

Pillu.

Anonyymi kirjoitti...

Janne Kortteinen voisi huutaa tuohon äskeiseen jatkoksi: Pippeli!

Siinä kanssa yksi pitemmälle menijä.

Anonyymi kirjoitti...

Antaas heittää, älämölöttäjät, suomi24:een.

Sami Liuhto kirjoitti...

Pimppu.

Tää on Suomi24:n alaosasto.

Anonyymi kirjoitti...

No, sitten: pimppeli!

Timo Hännikäinen kirjoitti...

Sami, olet asian ytimessä. Itse inhoan yli kaiken niin sanottua kriittisyyttä, jota nykyään opetetaan kouluissakin. Koska aletaan ymmärtää, miten paljon tärkeämpiä asioita ovat niin palvonta ja haltioituminen kuin viha ja rienaaminenkin kriittiseen tarkasteluun verrattuna?

Sami Liuhto kirjoitti...

Kyllää tämä maailma on menossa tuhoon, ei sille enää voi mitään.

Ensi viikolla tulee painosta haaveiluni! Se on hyvin epäkriittinen.

Hähää. Mulla puhelimet pirisi kun oli siteeraus FB:ssä mitä mieltä olen Halla-ahon vastustajista. Tosin unohdettiin että myös moitin Halla-ahoa. Olenhan vapaa kriittinen sielu! Ja vitut.

Vastuu, velvollisuus, ne ovat sanoja ja aatteita mieleeni!

Anonyymi kirjoitti...

Haaveilusi? Kerro lisää. Mielellään enemmänkin, ja josko ihan ao. asialle omistetussa uudessa postauksessa, koska vaikka sinä saat näistä kommenteista sähköpostin, jonka myötä löydät oikeaan viestiketjuun, minä en enää muista minkä otsikkosi alla kyselin. :(

U(u)no Anomuumi

Sami Liuhto kirjoitti...

Haaveilen uskonnollisia! Nyt poliittisia!