sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Onpa kiva kun alkaa olla 41-vuotias. Lueskelin Knausgårdia sivulle 103. Sympatiseeraan jannua. Ja niin nautin kun se sanoo Ruotsia paskamaaksi. Varmaan Norjassakin on näitä hysteerisiä Ruotsin kehujia, jotka eivät saa yöllä unta jos Ruotsia on moitittu. Toissa syksynä kävin Tukholmassa ja jossain Kulturhusetissa ja siellä näin Knausgårdin kuvaamia varhaiskaljuja miessukupuolensa häpäisijöitä. Odottelin kasvavalla innolla että pääsisi maasta pois. Fasistinen Ruotsi ei minua miellytä lainkaan. Onneksi pääsi illalla lauttaan ja vähän vapaampaan maahan. Suomessa kun saa vielä olla esim. vittuuntunut. Huomenna epäilemättä on toisin mutta nautin kun vielä voin. Fasismi lähtee (luin jostakin) sanojen kieltämisestä ja sitähän tuo Ruotsin touhu on. On sitä meilläkin. Urheilijat kertovat lehtimainoksessa ketä ei pidä äänestää. Naurettavaa. Ehdotan, että seuraavan kerran kun venäläisillä on maantarve niin ohjataan ne Suomen läpi Ruotsiin. Saa Norjassakin pistäytyä, en sillä. Kostamuksesta voisi rakentaa kuusikaistaisen laanin Tornioon että siihen suuntaan, olkaa hyvä. Tämä on aika hauska "visio", suorastaan televisio. Autolautat vaan täyteen aron poikaa ja lahden yli Ruotsiin, jolla toki on eräs hyvä puolustuskeino, semmoinen miina, surströmming, mutta muuten taitaa olla heikkoa ja venäläinen on tottunut kaaliin, sen hajuun. Hapansilakan ja kaalin hajut on vähän samanlaiset. Venäläisen ominaishaju on kanssa aika jännä, haistelin sitä viisi vuotta enkä ihan kerinnyt tottua. Minua kun on moitittu mm. russofobiasta mutta kun minä tiedän mistä puhun. Se siinä on paha. Kuitenkin tiedän, etteivät venäläiset ole kaikki täysiä paskoja, vaikken pidäkään heidän yleisestä tyylistään. Minulla on kokemusta niistä perkeleistä eikä kokemus ollut hyvä, mutta olen varma että on olemassa mukavia venäläisiä vaikken olekaan heitä tavannut. Pidän myös useista venäläisistä kirjailijoista. Minun fobiani kun ovat sellaisia, että ne perustuvat kokemukseen. Myös filiani. Moittijoillani ei ole elämässään lainkaan kokemuksia, eivätkä voi ymmärtää empirean merkitystä, koska ovat aina eläneet säkissä. Minä en ole elänyt säkissä vaikka olisin tahtonut elää säkissä. Se meissä on sama, tahtoisimme toistemme elämät ja minä olen valmis vaihtoon. Yliopistolla opin että on kova jätkä jos on nahkatakki. Niin minusta tuli hetkeksi elämäni ensimmäisen ja tähän mennessä viimeisen kerran kova jätkä. Muualla kun vaaditaan vähän muutakin. Knausgårdin olisi pitänyt ottaa Tukholmasta lauttaa lahden yli. Olisin ollut vastassa. Guillou on idiootti, mutta Pahuus on hyvä kirja ja siinä päähenkilö tutustuu suomalaiseen vähän vapaampaan elämäntyyliin. Olen ylpeä, ettemme ole ruotsalaisten kaltaisia, vaan, miten sen sanoisi, vapaampia. Paradoksaalinen juttu mutta niin se taitaa olla. Tuossa tasa-arvovouhotuksessa on menty ihmeelliseen mielipidesensuuriin eli aivan vikaan, mutta ei muuta voi odottaa kun tekijöinä on ollut sukupolvensa hölmöimmät tyypit. Tasa-arvo on hyvä asia, muttei se tarkoita sitä että miehiltä leikataan munat ja naiset tekevät kaikki ne virheet, mitkä miehet ovat jo tehneet. Perhana että menen vielä tapaamaan Knausgårdia ja kerron, että vielä on toivoa, kaikki ei ole menetetty, viimeinen kasematti valtaamatta, niin sanotusti. Ämmät siitä varmaan pitää, Knausgårdista. Taisteluni! Mikä häväistys poliittisesti korrekteille ihmisille! Näille, jotka moittivat ihmisiä "fasismista" ja itsellään on CCCP-pinssi takissa. Tunnen tällaisia kusipäitä. Kaikki tuntevat. Tuo on ihan yleistä. Ei jumalauta ihminen on täyshullu. Ei järkeä päässä lainkaan. Eikö ne tajua miten typerältä näyttääkin tuollainen. Ei ne tajua. Ja koko ajan ollaan sensuroimassa, mitä saa sanoa, kirjoittaa, ajatellakin. Ja lopuksi kertovat olevansa vapauden asialla. Ihan kuin tietäisivät totuuden. Ei sitä kukaan tiedä, vääryyttä voi kenties aavistella.

5 kommenttia:

Jaakko kirjoitti...

Herra Bachmannin esite palasi tätä lukiessa mieleen vuosien takaa. Aika epäomaperäinen Bernhard-kopio mutta hyviäkin hetkiä tylsien latistusten lomassa. Voin suositella Ruotsin-vihaajalle, jos on jäänyt lukematta.

Anonyymi kirjoitti...

Moderni venäläisen naisen hajuominaisuus muistuttaa lähinnä ruotsalaista parfyymiä a la Dior tai Chanel, eikä sen toteamiseen mene vuottakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Eikä tule mitään ryssän molotusta:

Mannerheim - Jörn Donnerin kertomana
Yle TV1 Sunnuntai 27.1. klo 12:05

Suomi on ruotsalainen
Yle TV1 Sunnuntai 27.1. klo 18:45

Kotikatsomo: Täällä pohjantähden alla
Yle TV1 Sunnuntai 27.1. klo 21:05

Anonyymi kirjoitti...

Venäläiset naiset on kyllä pääsääntöisesti kauniita ja tuoksu, ainakin nuoremmalla polvella on ihan hienostunut. Sen sijaan käytöstavat juontavat ainakin niillä joita olen tavannut pääkaupunkiseudulla (ja jotka kenties jo ovat asuneet jonkin aikaa Suomessa) sen verran kaukaa Neuvostomaasta, että sen erottaa. Tarkoitan röyhkeyttä, joka ilmenee esimerkiksi kaupassa etuiluna, oikeuksien vaatimisena jne.

Viimeinen tapaus. Olin ottamassa eräässä kaupassa erikoismaustetta hyllystä, kun joku kiilasi muutoin täysin vapaassa tilassa eteeni ja sieppasi nopeasti oikealta sivultani ison Fazermint-rasian. Niitä nökötti joulun jäljiltä hyllyllä 3 isoa pakettia. Tämä 40-50-vuotias nainen ilmeisesti syöksyi vanhojen neuvostovaistojen ohjaamana paketin kimppuun ennen kuin hylly olisi kokonaan tyhjä. Ehkäpä hän luuli jopa että minä olin rohmuamassa hänen kallisarvoista herkkuaan. Luultavasti, sen verran räväkkä interventio oli. Että tällaista. Aika monta muutakin kertomusta olisi. Neuvostoliitossa tapasin monia miellyttäviä ihmisiä, en toki viettänyt 5 vuotta paikan päällä. Mutta paskaista sakkia olivat, siisteystavoista ei suurimmassa osassa tietoakaan.

Sami Liuhto kirjoitti...

Mikä siinäkin on, että kun miehelle tulee ikää niin Mannerheim alkaa kiinnostaa. Tämä toki vain Suomessa. Onkohan Ranskassa Gaullella sama juttu eli funktio? Lincoln. Churchill. Bismarck.

Itse en ole lähitutustunut venäläiseen naiseen, joten en tiedä tuoksusta, mutta tympeä yleisvenäläinen tuoksu on mielestäni tympeä.