tiistai 27. marraskuuta 2012

Kyllä minulla on usein sellainen tunne, että tämä suomalainen luterilaisuus on tyhjänpäiväistä puuhastelua, kun enää ei ole oikein mitään pyhää, mitään rajaa, ja rajaa ihminen näyttäisi kaipaavan. Rajoja löytyy esim. katolilaisuudesta, mutta sano siitä sana, niin alkaa valitus abortista ja ehkäisystä ja himokkaista prelaateista, joten on parempi olla ihan hiljaa.
 

Lueskelin tuossa eilen ja tänään Genesiksen ja Exoduksen ja niissä käy useammin sillä tavalla, että Jumalalla menee hermot (Häntä luonnehditaan kiivaaksi ja Hän itsekin taisi viitata samaan) uppiniskaiseen Israelin kansaan, mutta tämän kiivailijan kanssa voi kuitenkin neuvotella ja jopa saattaa kiivailija toisiin aatoksiin. Minusta tämä on aika mielenkiintoista.

Uppiniskaista porukkaa on valittu kansa. Ja heti ovat valittamassa ja tekemässä epäjumalankuvaa. Kuitenkin sitten kiltisti tekivät liitonarkin ja sen ympärille muut jutut. Liitonarkku se on v. 1992 käännöksessä.

Iisak menee isistä vähän ohi. Hänellä on oikeastaan sellainen jatkajan osa jatkumossa ja kaksi merkittävää hetkeä, joissa kummassakin hän on enemmän objekti kuin subjekti. Ensimmäinen on tämä, kun Aabraham on uhraamassa Iisakin, ja toinen kun Jaakob juonittelee äitinsä kanssa Iisakilta siunauksen.

Mooseksen kirjoja koostettaessa ei tainnut olla paikalla kustannustoimittajia, niin epäsuhtaista teksti on jatkuvasti. Ja kertaavaa. Huomenna luen Leviticuksen, katsotaan miten sen kanssa sitten. Nämä eivät olleet moitteita.

Mutta komeaa on lukea, miten Jumala käyski Paratiisissa ja huhuili ihmistä. Kertoja myös tietää, mitä Jumala ajattelee ja miettii, kertoja tosiaan on kaikkitietävä, mutta jotenkin hän ei vaikuta Jumalalta kuitenkaan vaikka ilmeisesti on saanutkin innoituksensa Jumalalta. Tätä pitäisi kysyä eksegeetikoilta.

2 kommenttia:

jaakko raiskinen kirjoitti...

Joskuskin sitä Raamattua luin kannesta kanteen. Guns and Moses on harhaanjohtava iskulause, hevinrytke raflaavampaa, svengaavampaa kuin Sebaotin sana.

Paras VT:n kirja oli Ruut, huonoin tää valaan vatsassa-juttu, oliko se nyt sitten Joona ? Sukuluetteloa en laskenut mukaan, se ei ole lyriikkaa. -Vaan kovaa proosaa !(suom.huom.)

Koraanissa on erityistä sen oleminen J:n ilmoitus toisin kuin VT, jossa kaikenlaisia tarinoita tai UT, jossa a:muistellaan J:n pojan J:n tekoja, b:jälkimmäisen J:n oppilaat ojentavat omia oppilaitaan. UT:n 'Johanneksen ilmestys' on jotakuinkin Koraaniin verrattava.
Koraanissahan on olennaista käytetty kieli: olisihan A. voinut ilmoittaa halutessaan vaikkapa Esperantoksi, mutta valitsikin arabian. Tämä Koraanin arabia on sikäli verrattavissa kirkkoslaaviin, ettei sitä kukaan enää äidinkielenään puhu. Varmaankin kirjallisuutta ilmestyy klassisella arabialla.
Koraanissa on myös jonkinlainen poljento tai tyyli - ainakin kahta tyyliä erotetaan. Tyyli siis A:n ei M:n !!! Ihailemani Hämeen-Anttila tähän on perehtynyt. Hiljan radiossamme mainittiin H.-A.:n käänöksen olevan jotain -oliko se nyt Syyrialaista - erityistä kuppikuntaa, jossa löytyy omat seuraamiksensa. En sitäkään muista, mitä seuraamuksia, mutta tyyliin: suhde omaisuuteen suurassa sejase muuttuu radikaalisti vokaalin, tulkinnasta riippuen. Siis esim.

Sami Liuhto kirjoitti...

Tuo kirkkoslaavi ja arabia on mielenkiintoinen juttu. Ja: eihän kukaan enää Platonin ja kumppanien kreikkaa lue, ts. puhu. Osaako nykykreikkalainen lukea Platonia? Agricolankin lukeminen on työlästä, eikä se ole kuin 500-vuotiasta tekstiä.

Vanhoillislestadiolaisilla on käytössään vuoden 1776 Raamatun-käännös, vaikka kuulemma tätä uuttakin sopii käyttää. Jylisehään nuo vanhat kivasti, tämä 1992 on kieltämättä vähän pliisu, semmoinen modernistinen tulkinta. Muuten, tuo Saarikosken kääntämä Matteuksen evankeliumi svengaa kivasti.

Eikö Koraani ole suomeksi "Luenta"? Tulee mieleen vanhemmat ja nykyisemmät runolausuilut. Sukkahousut päässäkö sitäkin lausutaan? Tämä oli huumoria.