sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Läskin läskeilyä


Nyt on sitten Neuromaani "kritikoitu". Arvostelun, kritiikin, lopullinen idioottisuus tuli Neuromaania "kritikoidessani" lopullisesti näkyviin: olin yhtäältä todella jäävi, mutta toisaalta sillä ei ollut mitään merkitystä.

Olen Einojuhani Rautavaaran kanssa siinäkin samaa mieltä, että kritiikkiä ei edes tarvitsisi olla olemassa. Tai sitten kritiikkejä alettaisiin nimittää vaikka "läskeilyksi" (vrt. Hunter S. Thompsonin Läskikaupunki-idea). Kritiikki ei ole tutkimusta, esseistiikkaa, kolumnointia, pakinointia, se ei ole yhtikäs mitään, se on: läskeilyä. Tästä pitäen nimitän omaa "kriitikontoimintaani" läskeilyksi.

Että näin. Minulta pyydettiin kritiikkiä Teemu Mannisen kirjasta ja sanoin että sopii, enhän ole edes kovin jäävi, kerran vain Manninen on tarjonnut minulle yhden oluen (pullo, 0,35 ltr.). Ei se ketään kiinnosta, kunhan ei sano ääneen.

Aion joskus kirjoittaa näistä kokemuksistani otsikolla "Elämäni läskeilijänä". Laitan motoksi erään päätoimittajan tokaisun: "Kaikki täällä on jäävejä, mitä ****n väliä."

Lueskelin Leena Jäppilän Pientä kantaattikirjaa, se on hyvä kirja, siinä puhutaan Bachista & barokista. En aio läskeillä sitä, läskittää, läskiä. Mietin (?), että käyn lainaamassa Anna-Maija Raittilan paksun päiväkirjan. Tykkään päiväkirjoista.


Ei kommentteja: