torstai 1. marraskuuta 2012

Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne.
Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
Kavahtakaat, ettette anna almujanne ihmisten edessä, että te heiltä nähtäisiin: niin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
Cawattacat ettet te anna almuisatan ihmisten edes
että te heildä nähtäisin
nijn et te saa palcka teidän Isäldän
joca on taiwais.
Cauattacat ettei te Almusatan anna Inhimisten edhes
että teiden pite heilde nächtemen
Mwtoin ette te saa palca teiden Iselden
ioca ombi Taiuaisa.
Matt. 6:1.
Yritin löytää Raamatusta ponninta sanoilleni niin sieltä vedettiin päin pärstää, omaa pärstääni, huomasin että olen sanoissani toiminut näitä opetuksia vastaan, näitäkin. Tuossa viisi suomennosta, 1990-luvulta, 1930-luvulta, 1700-luvulta, 1600-luvulta ja 1500-luvulta. Saarikosken suomennosta minulla ei ole, en ole edes sitä lukenut. Senpä voisi tässä lukea.

13 kommenttia:

Merja Auer kirjoitti...

Varokaa pröystäilemästä hyveellisyydellänne julkisuudessa, sillä silloin ette saa palkkaa isältänne taivaassa.

Sami Liuhto kirjoitti...

Kiitos!

Nopeaa toimintaa!

Saarikoski oli kerran divarissa käsissäni mutta lipesi, mutta sellainen on tuolla Kerttulinkadulla, jonne mennäänkin huomenna. Siinä on hyvä perjantai-illan puuha.

Uudelleen-luin tänään melkein kokonaan Turkan Selvityksen oikeuskanslerille ja kyllä alkoi rutosti ahdistaa. On se niin hurja kirja. Eikö niistä pitäisi varoittaa kannessa? "Tämä kirja ei sovellu juuri kenellekään, liian totuudellinen."

Petter Sairanen kirjoitti...

En tiedä - loppujen lopuksi - ja kukapa näistä tietäisi - omista tai tässä tapauksessa Saarikosken ajatuksia, mutta isä, tässä yhteydessä, saisi kernaasti muodon Isä, mikäli Saarikoski myöntyisi yön yli aamun sarastukseen, joka tekstistä syntyy, että Taivaan Isä, eikä hänen eikä minun isäni. Siinä mielessä vain, että kirjainten välillä on eroa ja että se ero, ja sen taju säilyisi.
Turkan Selvitys on valitettavasti hukassa, mutta muistan sen kiihkon ja voiman, mikä siinä on. Se on jossain.

Merja Auer kirjoitti...

Saarikoski kertoo Matteuksen evankeliumin esipuheessa, että koetti nuorena elää elämänsä yhtä ehdottomasti kuin Jeesus omansa. Sitten hän oppi ettei sellainen ole suotavaa eikä mahdollista eikä siis kelvollinen tavoite.

Minä vielä mietin.

Petter Sairanen kirjoitti...

Heh, niin minäkin. Arvostan Saarikoskea runoilijana, minusta hän kirjoittaa erinomaisen hyvin ja sillä siisti. Haavikko kirjoittaa paremmin - ja sillä siisti. Rauha heidän sieluilleen! Jos ja kun käyn heidän haudoillaan, kiitän.
Mutta Selvitys saattaa olla kadoksissa. Vasta kaksi vuotta sitten muutin, eikä sen puoleen ole mitään havaintoa missä mikin kirja on, kyllä harmittaa kun mitään ei löydä. Mutta minusta tuntuu, että menetin Selvityksen jo varhemmin. Vuodet kuluvat kuin elokuvissa. Onneksi James Bond vanhenee, mutta Nalle Puh ei vanhene, koska hän on viisas. Eivätkä vanheneminen ja viisaus relaa, kyse olikin - huomaan - iättömyydestä.

Sami Liuhto kirjoitti...

Ostin Selvityksen tänään yhdeksällä eurolla turkulaisesta erinomaisesta antikvariaatista Omituiset Opukset / vai onko se Omituisten Opusten Kauppa. Pieni pääni meni sekaisin!

Omituiset Opukset sijaitsee Puutorilla, joka on mielitorejani.

Jos olisin enemmän uskovainen ja muutama muukin asia sopisi niin harkitsisin vakavasti munkkiutta. Eli minulla ei ole siihen kutsumusta. Enintään olen jurodivyi. Valamossa tutkailin munkkien kuuliaisuustöitä ja minuun se osui. Olin ns. lomalla, siitä on yli 11 vuotta, olin ollut hullujenhuoneella, ensimmäinen avioliittoni oli palasina ja menin sinne lepäilemään. Kirjoitin todellista päiväkirjaa ja fiktiivisempää päiväkirjaa, mutta ne alkoivat mennä yhteen. Fiktiivisessä olin sairaalassa ja sitten todellisuudessa huoneeni oveen koputettiin, avasin, ja vanha mies ihmetteli siinä mutta vaimonsa tuli sanomaan että miehensä luuli, että ollaan sairaalassa. Siinä vaiheessa en minäkään enää ollut varma juuri mistään. Luin Giden Ellei vehnänjyvä kuole ja Lindstenin Maija Lassila - legenda jo eläessään. Illalla otin unilääkkeet ja nukahtamistani odottaen luin Uutta testamenttia, se meni ihan sumuiseksi. Aamulla heräsin, mikä vähän ihmetytti. Oli se aikaa! Syksyllä minut viskattiin ulos ja muutetettiin Tornion tuuliseen pimeänkylmyyteen ja olin yksiössäni Tornionjoen rannalla ylimmässä kerroksessa kissani kanssa enkä enää miettinyt mitään. Ilman kissaa olisin hypännyt alas. Öisin kirjoitin ja pelasin Tetristä. Viiden ja puolen vuoden taistelun jälkeen pääsin siitä helvetistä pois, vaikka, kun totuudessa pysytään, muutama yritti estää. Tarkemmin sanottuna kaksi. Se oli kidutusta ja sellaista kidutusta ettei siitä ole mitään rangaistusta. Takaisin tullessani olin lopullisesti alkoholisoitunut mielipuoli mutta hyvien ihmisten tuella taistelin itseni kuntoon ja nyt viisi ja puoli vuotta myöhemmin elämäni on mallillaan. Kerron nämä asiat että joku muu voi ajatella, ettei ole maailman ainoa rikollisesti hylätty. Jos se toisi lohtua. Se oli aika tarkkaan 11 vuotta sitten kun minut sinne vietiin muka toipumaan. Hyväksikäytettäväksi minut vietiin ja unohdettavaksi, pois uuden suhteen tieltä. Se on totuus eikä se pala. Minulle valehdeltiin, mutta poikkesin itsekin totuudesta. Kuitenkin panen ilokseni merkille, etten ole edes katkera, vaikka luulisi, en minä voi vihata ihmistä jota olen joskus rakastanut. Vihata enää. Se on helpottavaa ja toivon hänelle hyvää. Tosin hän suuttuu jos lukee tämän ja kieltää kaiken. Meillä on heikkoutemme, minä olen huutava ja väkivaltainen (tuomio kahdesta pahoinpitelystä), jollakulla muulla on omat heikkoutensa. Mutta, käsittääkseni, on keskityttävä omiin eikä toisten heikkouksiin. Minulla tässä riittääkin puuhaa.

Kun saisi sielullensa rauhan! Edes sitten lopullisesti. En tiedä miten sen kanssa on. Ihmisiä varmaan ärsyttää, kun kehun kotia ja vaimoa ja kissaa jatkuvalla syötöllä, mutta kun nämä asiat eivät ole aina olleet minulle itsestäänselvyyksiä.

Petter Sairanen kirjoitti...

Vau! Mikä purkaus! Ei voi paljoa - muuta sanoa - ei, minulla ei ole - tai on - siis tämä pöytäni, kun käytän paperit, en moneen kertaan, mutta kuitenkin kahteen kertaan ja jonkin verran marginaalia - siis piirtelyyn, olenhan kuvataiteilija, vaikken omasta mielestä, koska en osaa määritellä. Tuon pinon alla on, näemmä, yks runojuttu, tämä kuuluisa Haanpää sanoi, että komeita, älähän kiirehdi, kun Naali just tuli,
Taipuessaan taivanrantaan. Nämä on varmaan niitä liuskoja,
kun pitää säästää,
niin nämä toiset puolet
on nyt käytössä.
Tässä lukee
(anteeksi tämä itsekeskeisyys):

Sori, en laitakaan.
Helvetti, se ei ole täällä, muttapa minulla on käsissäni liuskoja.
Voihan Venäjä!
Mistä nämä tuli vat?

Merja Auer kirjoitti...

Minä kirjoittamalla riisun itsestäni oloja ja ajatuksia pois. Kun näen ne sanoina, niillä ei enää ole samaa valtaa riepotella mieltä. Jossain laitamilla ajattelen että siitä voi olla iloa jollekin toisellekin, mutta tärkeintä on saada itseni nähdyksi - vaikka siis näkemästäni luovun ikään kuin totuutta olisi mahdotonta ilmaista. Jossain pohjalla se kuitenkin häivähtää, totuus ja rauha, muun roinan alla.

Sami Liuhto kirjoitti...

Joskus häivähtää, ja heti katoaa. Tarkasti jos yrittää katsoa niin ei näy enää laisinkaan. Mikä siinäkin on. Joskus olen sitä ihmetellyt.

Printtaan vain toiselle puolelle, mutta pitäisi toimia toisin. Käytän myös puolentoista riviväliä sillä tekosyyllä että pystyy kirjoittamaan väleihin. Ja tuolla kaamea kasa paperia sitten. Joskus vien niitä paperinkeräykseen mutta kirjoittelen sen verran arveluttavia juttuja, että tekisi mieli polttaa paperit tai repiä silpuksi ja silputtuani viedä paperinkeräykseen mutta se herättäisi huomiota, naapurit alkaisivat tonkia, ja parempi olisi viedä jonnekin hevonkuuseen paperit mutta silloinkin ihmeteltäisiin ja tongittaisiin ja huomattaisiin että joku hullu on tuonut tänne paperinsa eivätkä ne tänne kuulu. Ja kyllä se nimi niistä löytyy. Kun kirjoittaa 200 liuskaa ja sen arviolta kymmeneen kertaan niin siinä on 2 000 liuskaa, 4 riisiä paperia. Hetkonen, eikö Pjotrilla ole Saimaan saaressa saunanpesä ja muitakin tulipesiä? Saatan vuokrata peräkärryn ja tuoda paperit sinne poltettavaksi. Tai niistä voi tehdä korvasienen kasvatusalustoja, vai pitääkö olla Helsingin Sanomat, joku sanoi, ettei Aamulehtikään käy. Turun Sanomista en ole varma.

Saimaan divisioonat. Vuodelta 1944. Hurjaa menoa ja menottomuutta. Mainitsen vielä, että meillä on uusi harrastus eli käymme vanhoilla rikospaikoilla, emme uusilla sillä pyrimme elämään rikoksitta, ja sunnuntaina käymme tutkimassa hiekkakuoppaa, joka liittyy tähän Järvenpään sarjamurhaajaan. Otamme valokuvia. Teemme päätelmiä. Aistimme tilaa. Sitten menemme 10-vuotispäiville. Lapsille voi kertoa tällaisista jutuista, mutta aikuiset kauhistuvat. Mikä siinäkin on.

jaakko raiskinen kirjoitti...

Jossakin Buddhalaisessa teoksessa - oliko Sangharakshitan jokin ?? - mainittiin kuuluisuus yhdeksi Buddhan hyveistä. Tämä on pohdituttanut minua. Juuri siitä syystä, että olen sen arvellut käsitettävän meilläpäin, krist., ev.-lut., tai suom.kans., lähinnä ylpeyden, itsekorostuneisuuden tms. paheeksi.
Usein mainitsen nykyisin tämän keskusteluissani !

Sami Liuhto kirjoitti...

Yritän etsiä tuon maininnan. Se on tärkeä.

Nythän on niin, että nykyisin erit. nuoriso tuntee paremmin Buddhan, Muhammedin ym. porukan kuin nämä meidän pyhämme. Ja jälki onkin kivasti nähtävissä.

jaakko raiskinen kirjoitti...

Sangharakshitalta olen lukenut seuraavat: kolme jalokiveä, buddhalaisuuden 10 peruspilaria, ja sit ehkä jotain. Suomeksi kaikki lukemani.
Sitten jonkun ihme sössönsössön kvasiuskonnollisen suomenkielisen, jossa paljon listoja ja taulukoita. Tämän tekijää en muista. 10 per.pil. oma, muut Imatran kirjastosta.
Koitan tsekkaa asian, saanhan näin julkistaa korvaamattomuuteni HS:n kiittämälle kirjailijalle :'Ohan se Samppa ihan ok', sanoo meikäläinen Finlandia-palkitusta kateudesta ymmyrväiselle kapakkapöydälliselle.

Sami Liuhto kirjoitti...

Mulla on muuten omistuskirjoitus kirjailijalta kirjasta, joka saa vuoden 2012 Finlandian.