keskiviikko 21. marraskuuta 2012

En pidä siitä, että syön lihaa. Nylén on sanonut siihen malliin, että lihansyöjien ainoa puolustus irstaalle toiminnaalleen on se, että he pitävät lihasta. Ainakin minun osalta tuo pitää paikkansa. Minä pidän lihasta. Siksi syön lähimmäisiäni, jotka kaiken lisäksi on yleensä pidetty vankilassa ennen kuin ne on tapettu ja tuotu minulle.

Eli, jos pidän lihasta niin minulla on kaksi vaihtoehtoa, joita voidaan yhdistellä: opettelen olemaan pitämättä lihasta ja opettelen pitämään jostakin muusta kuin lihasta. Jälkimmäinen on helpommin toteutettavissa ja siten luonteelleni sopivampi vaihtoehto. Edellisessä etenen, kun ajattelen syömäni lähimmäisen tuskaa, mutta se voi myös vain lisätä syömisintoani, onhan ihminen aivan kamala olento, nauttii lähimmäistensä tuskasta.

Emme tolkuttomasti syö lihaa, mutta vähäkin on liikaa. En pidä lihansyönnistä! Se on yksinkertaisesti ja yksiselitteisesti väärin. Mutta vääryys on niin kiehtovaa. Synti. Kaipaamme lisää itsekuria.

18 kommenttia:

Helinä Kietäväinen kirjoitti...

Henkilökohtaisesti ja ystäväpiirissäni hyväksi havaittu, vaikka epämiellyttävä keino, kun lihanhimo iskee (aloittelijoilla suhteellisen usein, mutta joskus vielä monien vuosien jälkeenkin): Tehotuotanto- ja teurastusmenetelmiä yksityiskohtaisesti kuvaavat tekstit, kuvat ja varsinkin videot, joissa on sekä liikkuva kuva että ääni. Youtubesta on kummasti apua. Synti kiehtoo ehkä vain tiettyyn tuskankiljuntamäärään asti.

Kannustan! Tosin veganismin sivuvaikutuksina varoitan keskusteluinhon todennäköisestä kasvamisesta. Myös ylimielisyys ja oman paremmuuden tunne saattavat lisääntyä merkittävästi, minkä olen itsestäni todennut. Epämiellyttävät (ainakin toisia kohtaan) sivuvaikutukset kuitenkin ehkä pieni hinta onnistumisesta...

Helinä Kietäväinen kirjoitti...

Huom. viittasin äsken omaan ylimielisyyteeni jne. Muista en mene sanomaan mitään ainakaan nyt kun muistan olla sanomatta.

Sami Liuhto kirjoitti...

Nämä keinot painetaan Vätissä muistiin.

Muistan, kun olimme puolitoista vuotta sitten erään turkulaisen opiston rehtorin 50-vuotisjuhlissa ja siellä oli ruokana todella hyvänmakuista jonkin eläimen kylkeä eli siis nämä kylkiluut siinä. Silloin mietittiin että ei tätä voi jatkaa. Niin... ylimielisyys... se on se jatkuva kilvoittelu! Siitähän oli lauantaina, siitäkin, puhe.

Non, nih, vätin, sanomat, taitettu.

Anonyymi kirjoitti...

Joku raja!
Tunnut höyrähtävän nykyään joka helvetin aatteeseen!
Liha on namia.
Ajattele ihania lampaita.
T. Lampaansyöjä

Sami Liuhto kirjoitti...

Olen luonteltani höyrähtäjä, tuuliviiri ja tuulitunneli. ADHD?

Kommunismiin en höyrähdä. Ainoastaan salaisiin vasemmistosympatioihin. Vihreään puolueeseen en höyrähdä, ainoastaan luonnonsuojeluun.

Timo Hännikäinen kirjoitti...

Hyvä mies, jos asia on sinulle eettisesti liian tuskallinen, osta luomulihaa tai ryhdy metsästämään ja kalastamaan. Lihansyönti on tervettä, mielekästä ja ihmiselle sopivaa.

Juu, tiedän kyllä että länsimaissa syödään liikaa lihaa, ja kukaan kunnon ihminen ei hyväksy tehotuotantoa. Mutta älä nyt ihmeessä hurahda sellaiseen lahkolaisoppiin, että eläinten tappaminen ja syöminen olisi sinänsä väärin. Se on niin älytön ajatus, etten voi käsittää että ennen modernia aikaa jotkut ovat voineet kannattaa sitä.

p.s. Kohta menen paistamaan wienerleikettä ja kuuntelemaan "Meat is murderia".

p.p.s. Olen lukenut "Sielunhistoriallisia muistelmia". Se on aika hyvää kamaa, tosin alkua pitäisi minusta tiivistää.

Sami Liuhto kirjoitti...

Metsästys & kalastus tässä yhtälössä onkin se vaikeus.

En saakeli soikoon tiedä mitä tehdä!

On elämä vaikiata.

Sami Liuhto kirjoitti...

Loppujen lopuksi tahtoisin pystytyttää Kolmen Sepän Patsaalle kymmenmetrisen pylvään, nousta sen päähän ja alkaa huutaa sieltä ihmisille.

Sanon tämän, ettei vain kellekään jäisi epäselväksi mitkä ovat salaisimmat mielitekoni.

Anonyymi kirjoitti...

Oman kasvissyöntipäätökseni tein lopulta luettuani Ken Wilberin Kaiken lyhyen historian, jonka muutamalla sadalla sivulla oli ehkä yhdellä tai kahdella sivulla maininta kasvissyönnin ja lihansyönnin oikeutuksesta tai peräti metafyysillisestä syy-seuraus-suhteesta.

En vastusta lihansyöntiä ehdottomasti ja pidän omaa hyvinvointiani tärkeämpänä kuin jonkun eläimen kuolemaa. Jos olisin rikkaampi saattaisin syödä riistaa. Pavut on halvempia ja niitä saa marketista.

Sami Liuhto kirjoitti...

Elämä ja kuolema ovat nekin hankala juttu.

Eräs Quentin Crisp sen sanoi joskus 80-luvulla, epäilemättä viitaten Etiopan ymm. nälänhätään, kun häntä moitittiin siitä ettei hän digannut homoista vaikka oli itsekin sellainen: "Itse asiassa olisi oikeudenmukaista, jos me kaikki kuolisimme nälkään."

ymm.: ynnä muut maat. keksin tän ihan ite.

Enkä nyt löydä tuota lainausta, mutta se oli dokumentissa, töllödokumentissa siis. Siis Quentin Crisp aka Englishman in N.Y.

Joku suomalainen kustantamo voisi suomennuttaa häntä tai esim. joku suomalainen kulttuurilehti esitellä tätä flamboyantia persoonaa ja sitten pieni tekstinäyte. Sitä kaipaan.

Tyttö Jokipoika kirjoitti...

Eikö eläinten teho-/tuhotuotanto juurikin ole se tie, jota kulkiessamme kuolemme nälkään? Vaikka väestönkasvu loppuisi tällä sekunnilla? Olen ollut kuulevinani, että lihantuotanto syö suihinsa sen, mitä me söisimme ja valtaa tarpeisiinsa maan, jota ruokapöytäämme viljelisimme, jos emme lihatehotuottaisi. Eli Crisp saa mitä tilaa, kuten me kaikki.

Anonyymi kirjoitti...

Koskaan ei kasvissyönnin yhteydessä puhuta käytännön hankaluuksista, nälästä. Monet kasvisruoka jättää pidemmän päälle nälkäiseksi ja osittain huonovointiseksi, pavut ja soijat eivät sovi vatsalle. Kasvisruokavalio vaatii paljon suunnittelua ja usein jopa enemmän rahaa. Tämän sanoo ihminen, joka pitää kokkaamisesta hyvin paljon. Mutta on kai se niin, että linnunluisen 155cm naisen on helpompaa valita kasvisruokavalio tahi veganismi.

Se on kyllä totta, että ruokavalion painottaminen (käytännössä yleensä siis monipuolistaminen) kasvispuoleen on mukavaa, helppoa ja jees. Lihaa ei tarvita joka aterialla, ei edes joka päivä. Mutta kolmantena päivänä sitten viimeistään.

Sami Liuhto kirjoitti...

"Se on kyllä totta, että ruokavalion painottaminen (käytännössä yleensä siis monipuolistaminen) kasvispuoleen on mukavaa, helppoa ja jees. Lihaa ei tarvita joka aterialla, ei edes joka päivä. Mutta kolmantena päivänä sitten viimeistään."

Hyvin sanottu, myös lainausta edeltävä juttu oli hyvää, mielestäni. Onko ihmisillä vähän erilaiset nämä ruokinnalliset tarpeet eli kaipaako joku luonnostaan lihaa ja joku ehkei ainakaan niin paljon kaipaa luonnostaan lihaa? Ja on totta, minkä Timo yllä sanoi, että riista & kala on hyvä asia. Kaiken lisäksi metsästäjät ja kalastajat ovat hyvää sakkia.

Sitten on sekin, mistä Linkola on puhunut, että miksi kala usein jää suojelutta vaikka muita eläimiä ollaan syömättä. Tämä on aiheellinen kysymys, johon löytyy vastaus siitä, että ihminen elää ilmassa ja kala vedessä ja näin ihminen kokee kalan itselleen niin vieraaksi että voi kalaa syödä mielikseen vaikka kavahtaisi linnun syömistä. Tuossa erottelussahan ei ole mitään järkeä, etenkin kun ihminenkin vissiin joskus on ollut lammessa, mutta on nyt etääntynyt rannaltakin.

Nylén mainitsi ensimmäisessä esseekirjassaan Seppo Simolan kommentista, että on yksiselitteisesti syntiä syödä hanhenmaksaa. Olen samaa mieltä. Eli tässä on tätä rajanvetoa, eli heivaamme nuo häkkikanat pois koskemme tahdo tukea kidutusta. Riista ja kala jää jäljelle.

PS: Big Brotherissa tämä 19-vuotias Tea kyseli vanhemmilta ihmisiltä kananmunista ja sai selville, että on luomukananmunia ja sitten näitä ei-luomuisia. Nuorena kun sitä voi vielä olla vähän rehellinen niin seuraavaksi Tea kysyi lisää "niistä KIDUTUSKANANMUNISTA että miten jne." En muista mitä kysyi, mutta joka tapauksessa poliittista korrektiutta vielä uupui.

KIDUTUSKANANMUNAT. KIDUTUSKANAT. KIDUTUSSIANLIHA.

Anonyymi kirjoitti...

Nälkäiseksi jää vain jos ei syö tarpeeksi. Kun siirryin kasvisruokailuun niin ruoanlaittotaitoni on monipuolistunut, kun hankin tietoa ravintoaineistakin, niin tiedän ainakin teoriassa mitä pitäisi suuhun laittaa ja aiemminhan söin lähinnä lihaa ja perunaa/pastaa/riisiä. Se vaatii vähän panostusta etenkin aluksi ettei vetele vain kaupan kasviseineksiä tai pelkkää salaattia pavuilla.

Minusta jokaisen olisi hyvä ainakin kokeeksi syödä ja valmistaa kasvisruokaa koejaksona parin kuukauden ajan. Tietäisi ainakin sitten mitä se on ja saa uudenlaista näkymää ruoanlaittoon.

ex-nötkötti kirjoitti...

En kyllä viimeisimmän anonyymin lailla ymmärrä minäkään, miten vegesafka nälkäisemmäksi jättäisi. Senku syö vain tarpeeksi. K.I.S.S. Enkä ole linnunluinen nainen, massaa on parinkin sellaisen edestä.

Sami Liuhto kirjoitti...

Tuo pasta plus liha on kaiken pahan alku (& juuri).

Anonyymi kirjoitti...

Vastaan:
Kyllä olen sitä mieltä, että usein kasvisruoka jättää kummasti nälkäiseksi (tai tarkemmin sanoen nälkä tulee uudelleen nopeammin kuin liha-aterian jälkeen) vaikka söisi paljonkin. Oikeastaan panin tämän merkille vasta syötyäni yhteen aikaan useasti kasvisravintolassa, jossa NIMENOMAAN oli laskettu kaikenmoiset ravintoaineet, jotta annokset olisivat riittävän ravitsevia, oli palkokasvit ja täysjyvät messissä aina. Toimi siis teoriassa, mutta ei niinkään käytännössä.

Toisaalta on huomautettava, että varsinkin monet naiset tuntuvat tulevan toimeen hyvin pienillä ruoka-annoksilla, oikein ihmetyttää kun joskus tarkastelee millaisia pipertäjiä on keskuudessamme. Kai me olemme erilaisia kaikki. Hienoahan se tietysti on, jos jollain kone toimii vähemmälläkin pensiinillä, niin sanoakseni. Minä, vaikka olen ns. hoikka poika, tarvitsen kunnon annoksia ja mieluiten usein.

Sami Liuhto kirjoitti...

Niin, varmaan tuo syömisen määrä on hyvin yksilökohtaista, mutta sitä voi jonkin verran säädellä. Olisiko näin? Jotkut ovat niin sanotusti läpittepaskoja eli voivat syödä vaikka miten muttei kiloja kerry. Variantteja on monia. Ja vanhalla kansalla nimityksiä.

Kiehtova tämä syömiskysymys. Itse juon iltaisin mehukeittoa, pitää nälän loitolla kun on tämä laihdutuskuuri. 115,8 kiloa taisi olla tänä aamuna, tasalukema 115 on ennätys. Ensi viikolla 14-alkuisuuksiin!

Omaa aineenvaihduntaa on mielenkiintoista seurata. Harmi kun en ole läpittepasko /läpipasko, pelkästään läpipaska.