Sivut

perjantai 30. marraskuuta 2012

Ylihuomenna sitten loppuu syksyinen häpeä, Big Brother. Olen pitänyt sen katselemista salaisuutena vuodesta 2005 saakka mutta nyt viimein aion kertoa etten ole täydellinen ihminen, vaan katson Big Brotheria.

Tiedän että tämä on shokki monille, etenkin niille jotka ovat minuun uskoneet, vahvaan integriteettiini, humanistisuuteeni ja yleiseen ihmisoikeuksien kunnioittamiseeni. Tahdon kuitenkin korostaa, että yhä luotan ruotsalaiseen yhteiskuntajärjestelmään, vaikka olenkin antautunut Big Brotherille, eräälle pahan pahimmista ilmentymistä.

Tahdon esittää nöyrimmän pahoitteluni läheisilleni, yhteistyökumppaneilleni, kustannustoimittajalleni ja medialle.

Mennyttä ei kuitenkaan saa muutettua, eikä karanneita lampaita voivoteltua, joten suuntaan katseeni tulevaisuuteen. Toivon että ajan myötä pystymme muodostamaan uudelleen sen liikesuhteen, mikä meillä oli tähän saakka.

Nöyrästi Teidän,

Sami Liuhto

1 kommentti:

Petteri Paksuniemi kirjoitti...

Minä arvostan. Jo siksi että en itse jaksa innostua skifistä enkä "dekkareista". Paitsi nämä chandlerellroythompsonit on maistunut. Ettäs näin. Nyt ei tarvitse tuntea minunkaan huonommuutta lukevana ihmisenä.