Alustava 12-runo niistä kirjoituksistani, joissa käsittelen 12-projektia. Täydentyy jos on täydentyäkseen. Niin. Jätän kesken!

 

12-runo

 

Kerrottuani vihaavani Luutiin porukkaa (alias Poesiantamoa), voin kertoa seuraavani mielenkiinnolla projektia, jonka tarkoituksena on kirjoittaa tänä vuonna 2012 runokokoelma jokaisena kalenterikuukautena. Kömpelösti sanottu. Ezra Pound olisi sanonut paremmin. Ensimmäiseksi kuultuani/ luettuani 12:n kirjan vuosiprojektista tunsin kateutta. Mietin: jollakin on tuommoiseen mahdollisuus, kuka tahansahan voi yrittää kirjoittaa vuodessa 12 kokoelmaa, mutta harvemmassa ovat ne, jotka projektinsa saavat julki. Nythän on niin että Poesian vuosi menee tuossa kokoelmassa. Se on hyvä asia. Tämä yksi kaveri kirjoitti Pariisin metrossa runoja. Kenties on kirjastosta haettu oulipottelua, että mitä kaikkia juttuja niitä on. Tuo idea on hyvä, erinomainen, yrittäisin vastaavaa jos voisin. Hyvä ettei voi. Kun ei ole edes ystävää, hyvää, jolla olisi kustantamo niin voin huoletta elää räkittämässä muiden töistä. Menenkin seuraavaksi lukemaan, mitä rva (vai onko nti?) Tavi on kirjoittanut hankkeensa tietyviltä. Siinäpä mukava hanke. Tuollaisesta minä pidän. Täysillä mennään eikä meinotella. Jos minäkin menisin, en löpisisi tässä vaan menisin. Saakeli kun osaisin analysoida kuin esim. Penjami Lehto blogissaan, voisin kertoa mitä minulle tuollainen projektihanke merkitsee. Mutten osaa. Se on hyvin tärkeä hanke niin kuin syksyllä julkituleva laaja romaani, jonka on kirjoittanut eräs Loimaalta lähtöisin oleva turkulainen. Odotan myös Leevi Lehdon 4 500:a viitettä. Tuo on viisas mies tuo Penjami Lehto. Hän analysoi lukemaansa. En milloinkaan pysty tuohon. On asiallinenkin. Vittusaatana kun en kykene olemaan asiallinen varttituntiakaan. Analysoida en osaa. Tämä sama minua harmittaa kun luen esseemiesten blogeja. Minä mietiskelen jotakin typerää sanaa! Merkinnässään Penjami Lehto (hauska nimi, muuten) mainitsee myös jo aiemmin mainitsemansa Henriikka Tavin 12-projektin. Katsoin Poesian verkkomyymälästä että koko Tavin projekti lähtisi 144:llä eurolla! Ollapa 144 euroa, tilaisin heti. Monilla on ja toivon heidän tilaavan. 144 euroa ei ole suuri raha kovin monelle. Suomessa on niin paljon sellaisia, jotka voisivat tilata 12-projektin, että hirvittää. Satatuhatta kirjaa menisi heti. Muttei ne osta! Kun ne on idiootteja. Taas yksi syy vihata ihmisiä. 100 000 kertaa 144 on 1 44 00000 eli 14 miljoonaa 400 000 euroa. Hirveä määrä! Sillä voisi julkaista runoutta aika paljon. Näin hyvässä maailmassa. Mutta maailma on paha. Paljonko mahtaa Poesian budjetti olla? Rehentelin kerran, että jos julkaisee kirjan, voi saada kaksikintuhatta euroa ennakkoa. Eli merkittävästi rahaa. Voi sitä päänpyörittelyä! Kävin hallitsemispaneelissa ja sieltä näkyi että seuraamaani blogia oli päivitetty 31 sek. sitten. Ekstraterrestriaalillakin on koloasteroidissaan hallitsemispaneeli, josta hän seuraa Maaovaalin päivityksiä. Omassa paneelissani oli päivitelty 12-projektia. Asteroidin vuosi on pidempi, siellä projekti olisi moninkertainen, joten ekstraterrestriaali on päättänyt keksiä muuta tekemistä. Päätös on hankala! Sitä on kirjanjulkaisujuhlat taas kohta. Ongelma on siinä että luovuttamisesta on nykyisin tehty hyve. Että se on niinkun ihan okei. Toivottavasti tauti ei tartu tähän urheaan projektiin. 12-projekti on äärimmäisyyttä. Se ei ole pelailua ja leikittelyä, vaan totta. Todellisuus, totuus ym. eivät ole tuon porukan vahvimpia puolia, siksi olin alunperin sitä mieltä että kesäkuun jälkeen juttu unohdetaan ns. vähin äänin. Mutta toivottavasti olen väärässä. Yleensä olen. Ja sitäkin toivon, ettei kirjanteko mene monistamiseksi. Penjami Lehto kirjoittaa Tammikuusta. En jaksanut lukea, kun se oli taas niin tietävää. Periaatteessa on mahdollista että on olemassa täydellisiä ihmisiä. Henriikka Tavikin sai palkinnon, mistä onnittelut. Palkinto on runopalkinto Tanssiva Karhu tai Tanssiva karhu, tiedote ei ole turhan tarkka kirjoitusasusta. Siellä taistellaan. Onhan tuo helvetillinen urakka, ei se hyvää tee. Juuri siksi ihailen urakkaa. Helmikuu selvitetty. 32. helmikuuta on kiehtova päivä. Mietin, että tuo on luonteva tapa tarvittaessa pidentää kuukausia, voi myös ajatella, että gregoriaanisesti ollaan vaikka kesäkuussa 2013 mutta taviaanisesti joulukuussa 2012. Taviaaninen kalenteri kunniaan! Päivä päivältä ihailen 12-projektia enemmän. Mikä stressi on oltava, kun saa yhden kuukauden valmiiksi niin heti alkaa seuraava. Voin sanoa, etten pystyisi moiseen, jo nyt olen hermoraunion tuolla puolen kun on deadline kuukauden päässä ja kirjoitus, lyhyt, pieniä tarkistuksia vaille valmis. Dead-line, siitä tosiaan on kysymys. Yhdysvaltalainen kitaristi John Frusciante äänitti vuonna 2004 kuudessa kuukaudessa ystäviensä kanssa materiaalia, joka julkaistiin viitenä albumina ja yhtenä EP:nä. Ensimmäinen julkaisu oli kesäkuussa 2004 ja viimeinen 1. helmikuuta 2005. Myös helmikuussa 2004 Frusciante julkaisi soololevyn. Lisäksi 2004 julkaistiin The Brown Bunnyn soundtrack, jonka viidellä kappaleella esiintyy Frusciante. Lähteet: Wikipedia ja Wikipedia. Pitäisi etsiä muitakin verrannollisuuksia 12-projektille. Tämä Fruscianten projekti tuli aika nopeasti mieleen. Eino Hosia Tuntematon sotilas Paavo Rintala Kollaa kestää ja Tavi Jäähyväiset aseille Postilaatikossa oli kirje Poesiasta. Ei kuitenkaan kirjepommi, vaan lähetys sisälsi Tammikuun, Helmikuun, Maaliskuun ja Huhtikuun. Tuli mieleen, että Reijo Mäen Huhtikuun tytöistä on olemassa harvinainen erhepainos nimellä Hutikuun tytöt.Selailin Tammikuuta, Helmikuuta, Maaliskuuta ja Huhtikuuta. Lainasin kirjastosta yhden Juha Kulmalan ja yhden Ville Hytösen, nim. sen aforismikirjan. Luin Kulmalaa ulkona. Ihan vitun pihalla. Yritin etsiä hyllystä muttei ollut Tennilän toista runokirjaa. Siis Tenniläkin on menossa, kuten viime syksynä ennustin, kokeellisille laduille esikoisensa kevytmodernismin päälle. Sama juttu Luoma-aholla. Ja Joutsijärvellä. Henriikka Tavilla on mennyt vähän toisin päin, Esim. Esan jälkeen kolmas kirja Toivo on täyttä kevytmodernismia. 1. opetellaan vanhaa muotoa 2. opetellaan uutta muotoa Kirjastossa ei voi enää tarkistaa kirjojen sijainteja ellei "loggaudu" tietoiseen järjestelmään, eikä asiakaspalvelijoilta ole voinut enää vuosiin kysyä hevon vitun yhtikäs mitään. Muistan ne mutkattomat ajat. "Tietotekniikka on tehty helpottamaan ihmisten elämää." Mietin sellaista koetteellista runoteosta, joka koostuisi neljästä kirjaimesta N, E, K, R ja I. Viisihän niitä on. Joka tapauksessa näitä kirjaimia pyöriteltäisiin mitä monituisimpiin asentoihin muutama kymmenen sivua ja runoteos olisi tietenkin omistettu valtionsyyttäjälle. Minä en viitsi tuollaista tehdä, mutta jos on ideantarve niin siitä vain. Vaikka jos olet tekemässä runoteosta kuukaudessa niin saattavat ideat käydä vähiin. Mikähän tuon 12:n tilanne on? Tilattuani tuli kerralla neljä ensimmäistä muttei mitään sen jälkeen. Odotan innolla seuraavia osia, maksanutkin olen koko hoidon. Siihen meni 154 pitkähköä euroa, mutta kyllä kannatti, sillä kannatan runoa. Esityksiä on ollut. DVD tulossa? Huomenna on se Turun Taiteiden Yö. Poistokirjamyynti kirjastossa! Sinne. Sitten Esa Hirvonen juontaa. Hän voisi kirjoittaa jontorunoja. JUontorunoja. Junoja. Jotenkin tuntuu, että olen olemattoman piirin ulkopuolelta ainoa joka seuraa 12:a. Tuntumani lienee väärä. Enkä tarkoittanut tuolla pahaa. En edes hyvää. Mutta harvaa kiinnostaa mikään. Sanon vielä kerran että hanke on masokistinen. Siksikin ihailen sitä, täältä etäältä. Tänäänkään en tee mitään. 12 on sitä kokeellista runoutta. Itsekin harrastan sitä, siis kokeellista runoutta. Sitten minusta väkisellä tehtiin kokeellisen runon vastustaja (voi minua!). Otin sen raskaasti. Vitutti koko juttu. Mitäs niistä. 12-projekti on tositaidetta, 24/7-taidetta. Täältä voit ostaa mainostilaa runokirjaan ja sivun alalaidassa lukee linkitetysti: Seuraa 12-projektin etenemistä Meidän ei kuitenkaan ole mahdollista seurata kameroilla runoilijan työntekoa, mutta hyvin lähelle päästään. Vielä keskustelupalsta, päivittäinen televisio-ohjelma, ekstraohjelma ja sunnuntaina liveshow, joka jo on kuukausittaisesti. * (tosielämää perussuomalaisittain) Kiertelen kirjallisuusblogeissa ja tutkin blogistien linkkilistoja, noita välitinluetteloita. Kun on trés chic niin välittimessä ovat Antiaikalainen, Nylénin hiljentyvä Nimetön ja pikkaisen hurjasti katu-uskoisesti Marginalia tai Timo Vihavaisen blogi. Vakavammat lisäävät välittimeensä Jäljen äänen ja ennakkoluulottomat Putte Wilhelmssonin (onko sillä blogilla nimeä?). Runoihmisiltä löytyy Work In Progress ja 12-projekti (Karri Kokko on vähän passé mutta tekee nousun vuoden tai kahden päästä). Luutii on varuiksi, jos alkaa kirjoituttaa ja julkaisuttaa niin ei saa täysillä turpaansa (sama funktio kuin Parnasson päätoimittajan päiväkirjalla). Mutta, kuten blogistikin on sanonut, Sanat on nykyisin hiljainen, se on vahinko samoin kuin Nylénin hiljeneminen (tai peräti hiljentyminen).