maanantai 17. syyskuuta 2012

Tuo harvinainen ymmärryksen hetki


Siis se, mistä he puhuvat ironiana, siitä minä puhun kyynisyytenä.

Minulle ironia on vittuilua, kun poliitikko on menossa kokoukseen saatan kysäistä että yhteisiä asioitammeko sitä oot menossa hoitamaan. Se on ironiaa, vähän niinkuin aarne-kinnuslaisittain ymmärrettynä.

Muutamille ironian merkitys on enemmän vesittämistä ja sitä kautta helpolla pääsyä. Kun tulee hankala tilanne, lyödään vitsiksi. Minusta se lähentelee enemmän kyynisyyttä, se on kevytkyynisyyttä, luontaista ihmiseloa.

Nämä ovat sanoja, termejä, käsitteitä. Tämmöinen a small town white boy kun niin harvoin älyää.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olisko kuitenkin niin, että ironia on vähän kuin työkalu, jolla voi huitoa ja mesota, lyödä ihmisiä päähän ja joskus tehdä jotain hyödyllistäkin?

Esim. Kierkegaardilla on ironiasta myös myönteisiä ajatuksia. Ihmiset eivät tykkää ottaa vastaan informaatiota ihmisiltä, jotka tahtoo opettaa ja saarnata. Epäsuora viestintä antaa vastaanottajalle mahdollisuuden tehdä omat oivalluksensa, kuten Sokrateen sanotaan tehneen (ns. sokraattinen ironia).

Viestiminen on kuitenkin niin mutkikasta puuhaa, että kaikkea ei saa aina sanottua suoraan. Suorassa puheessakin saattaa tuntua, että nyt jäi jotain sanomatta, kun sanoin sen noin yksiselitteisesti.

Tai jotain tuonsuuntaista.

Sami Liuhto kirjoitti...

Varmaan tuota Kierkegaardin ja Sokrateen ironiajuttua olen miettinyt ja sitä kautta ihmetellyt ironianvastaisuutta. Mutta tuo vesittäminen kun tulee hankala paikka... ei se ole ironiaa vaan vesittämistä. Ironia on hieno asia.