perjantai 14. syyskuuta 2012

AIVAN HULLU MERKINTÄ

 

Kuten tiedetään, olen useamman kerran blogissani kysellyt Parnasson tilan perään. Jopa nykytilan. Vastauksia en ole saanut, mutta Kyösti Salovaarapa sai. Siitä onnittelut.
"Kyösti Salovaara, tuore bloggaaja mutta erittäin kokenut kirjoittaja, puntaroi tämän päivän tekstissään uutta Parnasson numeroa. Tämä ilahduttaa kovasti; harvoin saa luettavakseen rauhallisen kriittiistä, ärhäkkää mutta ilkeilemätöntä palautetta."
Seuraavassa tähän blogiini kirjoittamiani kysymyksiä Parnassosta, joihin en tule milloinkaan saamaan vastausta (rauhallinen kriittiisyys ei ainakaan toteudu eikä ilkeilemättömyys, siinäpä hyvät syyt unohtaa koko kritiikki, kriittiisyys):


Yksi


En ole lukenut lainkaan viimeisintä Parnassoa. Edelliset ovat olleet semmoista höttöä etten jaksa kirjastossa lukea tuommoista kuvalehteä. Missä paneutuminen, vakavuus, intohimoisuus? Ei ainakaan Parnassossa. Varmasti ovat lukijamäärät korkeat, mutta voisivat ne olla korkeammallakin jos mentäisiin loogiseen päämäärään eli lopulliseen viihteellisyyteen, mutta se vaatisi sen tunnustamista, että kulttuuria on muuallakin kuin kesäjuhlajuonnoissa ja oopperan väliajalla. Ei tämä pelleily lopu milloinkaan. Luen Jarkko Laineen Parnassoja, niissä oli asiaa ja paljon.

On kirjallinen itsemurha kirjoittaa näin. Saan siitä vielä rangaistuksen, mutta ainakin olen sanonut mielipiteeni julkisesti toisin kuin ne monet jotka vain supisevat nurkissa. Papinniemi olisi hyvä päätoimittamaan jotakin elämäntapalehteä, sanon tämän vittuilutta, mutta Parnassoon hänen rahkeensa eivät riitä. Ja avustajakunta vaihtoon. Ei ole häpeä jos rahkeet eivät riitä Parnassoon, monet rahkeet eivät riitä elämäntapalehteen. Ehkä olen maailmassa vitun ainoa joka ottaa (enää?) Parnasson vakavasti ja jolle lehdellä on merkitystä!


Kaksi 


Lueskelin kymmenen vuotta vanhoja Parnassoja. Pitkiä haastatteluja, vielä pidempiä esseitä ja muita tekstejä. Ei se huono lehti ollut vaikka niin on sanottu. Marginaalit oli aika kapeat eikä kuvia paljon. Pääkirjoitusta ei ollut. Ostin Parnassoja kirjaston poistomyynnistä.

Miksi kirjallisuuslehdessä on oltava kuvia? Ei romaaneissakaan ole kuvia paitsi joskus. Siis kuvia, isoja kuvia, ja tekstistä isoja nostoja. En kaipaa sellaista. Kirjallinen kuvalehti ei miellytä minua. Ostan Hustlerin jos olen kiinnostunut kuvista.

Voi nauta, tuli mieleen jos olisi Parnasson Playmate... Kansikuva saisi uusia ulottuvuuksia. Olen vissiin niitä ainoita, jotka joutuvat kuvittelemaan runoilijoita alasti, muut ovat nähneet.

Porno-Parnasso. Levikki ainakin lisääntyisi ja sehän ratkaisee. Lukijankirjeissäkin olisi uutta voimaa. Ei se lehteä huonontaisi. Onko Nuoressa Voimassa ollut porno-teemanumero? Kaikki muut teemat on jo kai käyty läpi. Janne Kortteisen hölinätkin löytäisivät oikean aihepiirin. Antti Nylénin esseetä kasvistelusta yritin lukea, kun sitä taas oli kehuttu, mutta minulla oli niin huono omatunto lihansyömisestäni että keskeytin. Ei jumalauta lihansyönti on sairasta! Ja silti syön, koska olen heikko.
 

Kolme

 
Avoin kirje ja kysymys Parnasson päätoimittajalle Jarmo Papinniemelle:

ONKO PARNASSO, SUOMEN ARVOSTETUIN KIRJALLISUUSLEHTI, KRIITIKKOKURSSILAISTEN HARJOITUSTÖIDEN JULKAISUPAIKKA?

Toivon venkuroimatonta vastausta.

Ystävällisesti,

Sami Liuhto
 

 

Neljä

 
Yks Kake huomioi samanlaisia Helsingin Sanomien kriitikolta (kuka sitten Yks Kake onkin), mutta osaavat sitä muutkin. Voidaan tietenkin kysyä, onko Suomen arvostetuimman kirjallisen aikakauslehden tehtävänä olla kriitikkokurssilaisten julkaisutilana, mutta ehkä sen tehtävänä tosiaan on olla kriitikkokurssilaisten julkaisutilana.

Ehkä Parnassoon ei enää löydy päteviä kriitikoita, vaikka niitä muualla on riittämiin.

Itse luen mielikseni Turun Sanomista tämän Laihisen (Miikka saattoi olla etunimi) runokritiikkejä, mitäpä jos päätoimittaja Papinniemi pirauttaisi kaverille ja kutsuisi töihin. Laihinen taitaa jo tehdä gradua, joten hän ei enää kirjoita subjekteista ja pubjekteista, tai sitten hän on sisäistänyt ne Anna Tomia varhemmin. 
 
Eilen tuli Suomen Kuvalehti ja Kanava. Jos olisi joskus postilaatikossa Suomen Kuvalehti ja Kanava ja Kerberos, niin siinä olisikin kaikki. Ei Parnasso ole huono lehti, mutta jos torstaina tulee Parnasso ja perjantaina Kanava, niin jää torstainen pikkasen varjoon.


Viisi


Nimimerkki (?) Matka vekka, täältä kertoo Luutiissa, että Parnasson blogista oli sensuroitu hänen kommenttinsa, jonka nimimerkki (?) oli kirjoittanut ohjeeni mukaan:
"'Kannattaa muuten panna Parnasson blogiin kommentti tyyliä "Sofi Oksasen jokainen lause ei ole täyttä neroutta"'…
Kokeilin — ei tullut edes julkaistuksi. Mahtoiko asiaan vaikuttaa linkkaamiseni tuohon viestiin."
 Miksihän ei julkaistu eli SENSUROITIIN?
Ohjeeni oli:
"Kannattaa muuten panna Parnasson blogiin kommentti tyyliä “Sofi Oksasen jokainen lause ei ole täyttä neroutta” ja odottaa sekuntikellon kanssa, milloin 50+-miehiltä alkaa tulla närkästyneitä vastakommentteja korostaen, että “Sofi” on merkittävä jne. Ei tarvitse kauan odottaa.

Kemppisen blogi on jotenkin niin moneen suuntaan mielensä pahoittanut, että siitä on tullut taideteos. Sinne kannattaa tyrkätä kommentti tyyliä “suomenruotsalaiset ovat joskus pierreet” ja taas odottaa sekuntikellon kanssa ja lisäksi tehdä fantasia-analyysi blogistin seuraavasta merkinnästä.

Luutiissa taas jne…."
Minusta tällaiset sensuroinnit ovat hyvin mielenkiintoisia asioita, etenkin kun niistä jäädään helposti kiinni niin kuin Parnasso nyt. Näitä systeemin orjia ei tarvitse paljon ärsyttää niin he ovat kutsumassa poliisia apuun ja painamassa poista-nappulaa sen sijaan että painaisivat vaimojaan, jottei muiden tarvitsisi.
 

Kuusi


Sitä on käyty syömässä. Sitten valitellaan, ettei esseitä julkaista eikä kokoelmantekijöitä löydy vaikka mielellään esseitä muutamat lukisivat. Merkinnän lopetus kuitenkin kumoaa kaiken:
 
"Mainittakoon tässä, että Parnasson numerot täyttyvät hyvällä tahdilla muusta materiaalista kuin esseekilpailun sadosta. Palkittujen tekstien lisäksi ei siis ennakkolupailusta huolimatta julkaista muita kilpailutöitä."
Eihän tuossa ole mitään järkeä! Niitä esseistejä syntyy siten että esseitä julkaistaan lehdissä, annetaan kirjoittajille tilaa ja itseluottamusta. Esseistejä ei synny siten, että "ennakkolupailut" petetään ja ollaan julkaisematta. Ehkei ruokaa kauhoessa pysty järkevään ajatteluun tai ylipäänsä ajatteluun.

Jarmo Papinniemen kannattaisi ryhtyä kokopäivätoimiseksi kulttuuritapahtumajuontajaksi, siellä voisi juoda ja juontaa kuohulasi kädessä, ja jättää Suomen tärkeimmän kirjallisuuslehden johtaminen osaaviin käsiin. Tosin, tämän puolustelun olen kuullut, Papinniemi on harmiton ja tekee mitä käsketään, eli kenties pitäisi saada pätevämpiä käskijöitä.
 
*
 
Tämän jälkeen en enää puutu tähän hulluuteen. Pesen käteni. Olen tehnyt voitavani. Niin. Masokismillakin on rajansa.
 
"No, ei sitten muuta kuin fuck you", niin kuin Jarski Tervon romaanihenkilö sanoi.
 

5 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Kuules nyt, Sami!

Tämä sinun kirjoituksesi tuli ensimmäisenä vastaan kun avasin tietsikan. Tai oikeastaan ei (ensimmäisenä). Ensin piti herätä ja heräsinhän minä - vatsakipuun (ei, se ei tullut tästä kirjoituksesta, päinvastoin, se hiukan parani).

Seuraavaksi, kun oli todennut, että maha oli kipeä, huomasin, että koko pihamaa oli valoisa kuin aurinko olisi paistanut. Ihmettelin sitä, (ei, aurinko ei paistanut, uusi energialamppu pihassa oli päässyt täyteen valovoimaansa ja se paistoi voimalla, joka huikaisi).

Edellistä huomiota seurasi täydellinen pimeys (ainakin melkein täydellinen).

Pihaovi avautui, ja mies tuli sisään. Hän oli herännyt jo kolmelta ja mennyt järjestelytöihin ja ennen kävelyä pihan poikki hän sammutti valon.

Seuraava huomio oli, että istuimme pimeässä ja keskustelimme, kumpi on voimakkaampi, valo vai pimeys. Emme päässeet yhteisymmärrykseen, sillä mies oli valon kannattaja, minä puolustin pimeyttä.

Voiko kuvitella, että täysin järkevät ihmiset yleensä käyttäisivät aikaa pimeyden ja valon, niiden ominaisuuksien ja merkityksen pohtimiseen klo 6 aamulla. Eikö järkevämpää olisi ollut keskustelu mistä saada tämän päivän leipä, sillä äsken juuri huomasimme, että leipä oli lopussa (piti juoda aamukahvi piparkakun voimalla). Eikö se osoittanut hulluutta?

Kun laskee yhteen sinun teesisi ja minun kappalemäärän, olemme aika lailla tasoissa, myös hulluuden suhteen.

Tästä kappaleeni jatkuvat. Mietin, kumpi on voimakkaampi, sinun teesit ja vai minun kappaleet. Kallistun sinun teesiesi puolelle, sillä paneutuminen, vakavuus ja intohimoisuus ovat läsnä sinun tekstissäsi enemmän kuin minun.

Hulluus jos arvioidaan, siinäkin sinä olet hiukan edellä. (AIVAN HULLU MERKINTÄ).

Luulen, että joudut vielä ainakin hiukan odottamaan Papinniemen vastausta.
Odotusaikaa viihdyttääkseni pidän seuraa sinulle. Älä anna tämän häiritä.

Kokemukseni Parnassosta poikkeavat kyllä melko lailla sinun kokemuksistasi.
Minulle ne tuovat valoa, sinulle ilmeisesti vain valonkajoa.
Mutta Parnasso on meillä yhdistävä tekijä. Eikö se jo ole jotain. Harva lehti pystyy yhdistämään kaksi niin erilaista ihmistä kuin sinä ja minä.

Parnasson lisäksi meitä yhdistää jonkinasteinen hulluus (niin kuin yritin tuolla aikaisemmin kertoa).

Poikkeamme siinä, että sinä et ole lukenut viimeisintä Parnassoa (?).
Minä kuljetan sitä mukanani, ja jokaisessa pysähdyspaikassa, kuten esim. kaupunkibussissa, otan sen esille ja luen sitä. Siinä on paljon lukemista. Ja vaikka olen lukenut sen jo kertaalleen, luen sitä vielä. Se on minulle eräänlainen kaivo, josta ammennan ÄLYN KIRKASTA VETTÄ, joka on mielijuomaani. (Hulluus kaipaa sitä.)

Sinulle se näyttää merkitsevän mieluummin ehkä tyhjentynyttä kaivoa?

Oli miten oli, pidin äärettömästi tuosta AIVAN HULLUSTA MERKINNÄSTÄsi. Siinä on jotain lohdullista epätoivoa, joka, olen huomannut, on minulle mieluista.

Voin siis vain kiittää siitä ja kiirehtiä muihin hommiini, jotka odottavat kuin lehmät navetassa aamulypsyä. Kiitos. Osaat kirjoittaa, Sami! Iloitsen siitä.

Sami Liuhto kirjoitti...

Merkintäni oli 1näisen ristiretkeni viimeinen merkintä. Luulen, niin kuin kommenttisikin sanoo, että olen melko yksin näine näkemyksineni. Eli: saakoon yleisö mitä tahtoo. Minä tahdon jotakin muuta ja etsin sen mistä se löytyykin, en tiedä mistä. Yöllä pelotti tämä merkintäni. En kuitenkaan ollut kauhuissani mikä on hyvä asia. Kiitos kommentistasi. Valosta ja pimeydestä on tämän japanilaisen lyhyt kirja, oliko Tanizakin, en ole lukenut, mutta ehkä hyvä. Se kertoo kuulemani mukaan siitä miten valo, keinovalo, masentaa ihmistä. Se on kokemukseni mukaan totta. Keltaiset moottoritien valot... Nuorempana, kun olin jatkuvasti menossa hirteen, kammosin keinovaloja mutta olen opetellut hyväksymään niitä. Tosin ei se pimeyskään herkkua ole, kaamos on kamala asia. Ja, yhä, valoisat kesäyöt ovat minulle aivan liian perverssejä kokemuksia. Elokuussa, mätäkuussa, voi viikon verran levätä ja sitten olemassaolontaistelu jatkuu. Intohimoisena ja kiivaana luonteena joudun jatkuvasti tässä luterilaisessa paskamaassa vaikeuksiin. Se vituttaa minua. Pääsevät tökkimään. Nämä suhteelliset. Eikö niillä ole tunteita lainkaan. Järkeä ei ainakaan ole.

Liisu kirjoitti...

Olet sinä lahjakas kirjoittaja, oman itsesi edustaja. Toista Sami Liuhtoa ei ole.
Jos olet vihainen, ole sitä.
Jos pidät jotain hyvänä, kerro siitä jne.

Samaa mieltä olen Kyösti Salovaarasta. Monesta muusta asiasta, mutta en kaikista.

Niin kai pitääkin olla. Muutenhan olisi kaksi Sami Liuhtoa.

Anonyymi kirjoitti...

Kyösti Sapovaara

Sami Liuhto kirjoitti...

Toi on upee toi Sapovaara.