Silmälääkäri sanoi virallisesti, että minun on katsottava enemmän etäälle ja vähemmän lähelle eli narsistisesti itseeni. Sitä ennen hajosi mokkulaksi sanottu kierotautinen laite. Mutta nyt on uusi laite.

Viime viikolla sain aikamoisen sählingin ja jahkailun päätteeksi tulostetuksi Teemu Helteen neljännen runoteoksen Mustat lehdet. Tulostin yhdelle puolelle paperia ja sivun per paperi. 112 sivua tulostin. Lauantaina illalla noin puoli yksitoista aloin lukea.

Sain siis teoksen lukemisekseni (tai niin kuin kommenttilootassa sanottaisiin: luentaani) PDF-muodossa, kun runoilija omassa Neonvalot-blogissaan kirjoitti, Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjoitukseen pohjautuen, tähän malliin:

"Entäpä jos antaisinkin teille tekstitiedostona tuon teokseni [Mustat lehdet], ilmaiseksi. Asiassa on vain yksi koukku. No, ehkä kaksi koukkua. Pyydän, että luette sen. Ja oikein onnelliseksi minut teette, jos kirjoitatte siitä jonnekin jotakin (ja ystävällisesti vinkkaisitte minulle linkin sinne). Tekstitiedostoa ei tietenkään tarvitse palauttaa, eikä siitä siis tarvitse maksaa mitään."

Tällaisia ehdotuksia ei kannata minulle esittää, tartun niihin kuin mutapohjaisen lammen ahven matokoukkuun. Mietin, että kirjoitan kuin Penjami Lehto Mari Kosken runoteoksesta Sch, mutta lienee kaikille selvää etten moiseen kykene. Minulla on kuin tieni.

Teemu Helle on sanonut verkkokeskusteluissa, hän on varsin aktiivinen keskustelija muun muassa Luutiissa, että hän ei ole erityisen l'avant garde, minkä todentaa myös Mustat lehdet. Mielestäni hauska nimitys, eikä mitenkään vähättelevästi, kevytmodernistinen, sopii Mustien lehtien runoilijan laatuun. Mustista lehdistä löytyy ns. kikkoja, mutta ne eivät todellakaan ole vallitsevassa osassa. Ehkäpä käytämme kolmannen vuosituhannen suomalaisista avantgardisteista nimitystä kikkamodernistit?

Mustat lehdet on alaotikoltaan "poème noir", tumma runo vai onko se runoelma, joka tapauksessa kritiikkikurssilla kehutaan, jos alaotsikon vaiheilla vihjaa film noiriin. Se on sitä diskurssin hallintaa ja hyväksyttävää toimintaa se. Mustat lehdet on kustantanut ntamo, josta toisinaan käytetään muotoa Ntamo, en tiedä mikä on oikea muoto, mutta Mustissa lehdissä on ntamo. Helsinkiläinen Kirja kerrallaan on suorittanut painotyön.

Runoteos (ei se ole kokoelma eikä runoelma, ehkä enemmän runoelma) on omistettu ihmisille. Sitten ilmoitetaan että sitaatti sivulta 19 on Otto Manniselta. Emme vielä tiedä missä yhteydessä sitaattia käytetään. Sitaatti-ilmoituksen jälkeisellä sivulla on:

ennen kuin mittaat äärettömän turvasi,
ennen kuin ääri soittaa ovikelloa

sitten tyhjä sivu ja odotuksia nostattavasti:

Merenneidot olivat ajautuneet rantaan.
Niiden kylkiä puhkoivat valaanpyyntialusten harppuunat,
laiturilankkujen väleistä pilkisti karkuun päässyt
lapsivesi.

Jotenkin vahvaa ja sekavaa. Merenneitojen kyljistä on muodostunut meri, heidän lapsivedestään. Tämä tulkinta tuli mieleeni. Nyt taas kirjoitetaan tuli mieleeni -kritiikki. Jeesukselta pääsi senkka, kun ristillä pistettiin.

Aarne Kinnunen sanoi Päätoimisessa elämässä, että paras tyyli on, että otetaan yksi kirja ja analysoidaan se. Käynkin sivujärjestyksessä läpi Teemu Helteen Mustat lehdet, että mitä tulee mieleen vai tuleeko mitään.

Tyhjä A4 on seuraavaksi. Se näyttää hurjalta, kun on kirjoja lukiessaan tottunut pienempiin tyhjyyksiin. Jotenkin merkitystä luovaa niin kuin jotkut sanoisivat. Mutta merkitystä luova tyhjä A4-sivu on, mutta pitääkö puhua noin typerän kuuloisesti, merkitystä luovaa...

Merkitystä luovan jälkeen tulee eteen sivu, jossa jököttää roomalainen järjestysnumero, se ensimmäinen, runoteos on soittanut preludinsa ja nyt aloitetaan, vaikka onkin jo aloitettu.

Katson kaukaisuuksiin, näkyvätkö tiet etäisyyksiin, ja jatkan kinnuslaista runoanalyysiä tuonnempana. Tämä on hauskaa, kun on oma toimituksensa.