Sivut

lauantai 5. toukokuuta 2012

Olen väsynyt.

"Rappari" jakaa tietämystään Iltalehdessä:
Mistä oli kyse?
- Olin keskustelemassa siitä miten historiaa luetaan ja kirjoitetaan. Jos käsittelemme Suomen kansalaissotaa samanlaisilla kriteereillä, kuin millä arvostelemme vaikkapa Ruandan sotaa, on selvää että ihmisten teloittaminen ilman oikeudenkäyntiä on sotarikos. Vääjäämätön totuus on, että Mannerheim johti pienen Suomen kansan sankarilliseen taistoon, mutta muut tapahtumat sitä ennen on jollain tavalla pyyhitty pois historiankirjoista.
Alleviivaus minun. Puuttumatta"Suomen kansan sankarilliseen taistoon" olisin kiinnostunut tietämään näistä pyyhkimisistä, koska, niin kuin lausunnon alusta ilmenee, "rappari" viittaa siihen että on lukenut historiaa. Jaakko Paavolainen tutki näitä asioita 1960-luvulla, Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla ilmestyi 1959-1962 ja jo ennen Linnaa julkaistiin tutkimus niin sanotusta ei-valkoisesta näkökulmasta. Myöhemmin niitä on julkaistu kymmenittäin.

Eikö tämä "Paleface" ole jonkin sortin vasemmistolainen? Tälläkö tasolla on yleisemminkin nykyvasemmistolaistemme historiantuntemus? Toistelevat vanhoja fraaseja, vaikka asia on tutkimuksessa käsitelty vuosikymmeniä sitten ja sivistyneet ihmisetkin ovat tietäneet ainakin kolmekymmentä vuotta, että pieniä ja suurempi lipsumisia vuonna 1918 oli vähän puolin ja toisin?

Mutta kun pitäisi lukea. Satoja, tuhansia sivuja tieteellistä tekstiä on vastassa ennen kuin voi muodostaa realistisemman näkemyksen asiaan. Myös ennakkoluulot voivat haihtua, voi tulla objektiivisemmaksi ja huomata olleensa joskus jopa väärässä. Nämä vaarat ovat olemassa, jos alkaa lukea, eikä vasemmistolaisella siihen ole mahdollisuutta, sillä hän on käytännössä aina väärässä ja itsensä hölmöksi huomaaminen on hankalaa.

Siksi onkin parempi käyttää huumeita Tavastialla ja argumentoida että isoisoisä tapettiin (tällaisen argumentoinnin luin Facebookista). Aika monilla on tapettu. Ei se ole mikään argumentti. Minullakin joku isoisoeno tapettiin punaisten toimesta, mutten minä tunne kaunaa siksi työläisiä kohtaan, siksi en tunne heitä kohtaan mitään, mutta muuten sääliä.

Oikeastaan on väärin puhua vasemmistolaisista, olisi syytä puhua kommunisteista. Vasemmistosta puhuminen on lieventelyä, kommunistia voi sentään kunnioittaa, hän on mennyt pitkälle, mutta vasemmistolainen on säälittävä pelle. Mutta kun nämä ovat pelkkiä vasemmistolaisia, ei heistä ole kommunismiin. He "fanittavat", "diggaavat" ja "hypettävät" mutta ovat tarkkoina sen suhteen etteivät mene liian pitkälle, sillä kohta puoliin he vaihtavat puolta ja väriä ja ryhtyvät asuntolainaisiksi. Siihen jäi radikalismi. On tärkeää, että silloin ei löydy rekistereistä mitään.

Vaimo meinaa liittyä sos.demeihin. Voi vittu. Ei kai se mitään. Ja kaveri on vasemmistolainen. Tunnen myös perussuomalaisia, joten voin aina ravita itseäni sillä seuralla, joka minua ei hetkeen ole saastuttanut. En nyt tarkoita sos.demejä, kun tahdon aina ravita itseäni vaimon seuralla. Kaveri taas on fiksu ja ihmettelen kun on vasemmistolainen, muttei kukaan ole täydellinen. Tosin häntä luulin. Ja toinen hyväkäs äänesti Halla-ahoa. On tässä kestämistä. Mutta minä kestän.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin luulin olevani täydellinen, mutta raha-asiani hoidan päin vittua. Ehkä se tekeekin minusta tyypillisen vasemmistolaisen?

Ht

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on Sami joku juttu tuon "pitkälle menemisen" kanssa. Miksi pitäisi mennä "pitkälle" tai "pitemmälle"? Eikö sellaiset ihmiset ole aika rasittavia, varsinkin kun yleensä pitävät itseään jonkinmoisina sankareina. Vittumaisia ihmisiä sellaiset sankarit. Eikö voisi olla menemättä yhtään minnekään?

Sami Liuhto kirjoitti...

Totta, että parasta olisi olla paikallaan. Mutta se laimeus... että silleen sopivasti... rajoja rikkomatta, se jotenkin mua rasittaa!

Kai luonnekysymys. Tosin hoidan raha-asiani päin vittua eli olen vasemmistolainen (ainakin vasenkätinen). No niin, otetaan sana "vittu", se on aika kova sana ja joku voi esim. inhota sitä, muttei vihata, kun vihaaminen on sitä pidemmälle menemistä, inhoaminen keskellä enempi oloa. Tosin ei se välttämättä ole niin. Mutta päättelyni lienee käsitettävissä.

Minua kun rasittaa omakotitalokansa! Eräs kaverini, joka muuten asuu omakodissa, kertoi olleensa syntymäpäivillä tmsellaisissa elämänkumppaninsa kanssa ja heitä nämä insinöörit ja ekonomit olivat katselleet kuin halpaa makkaraa, kun kaverini ja elämänkumppaninsa sattuvat olemaan samaa sukupuolta. Siis voi vittu kun katselijat eivät olleet perusuomalaisia vaan kokoomuslaisia! Sitä Espoo-porukkaa, perkele. Niitä minä vastustan!

Olen hankala luonne, mutta yritän olla sitä avoimesti. Että joku ottaisi minusta opiksensa.

Ht... täytyi kysyä vaimolta ennen kuin aukeni!

Vielä: jos sanon että vihaan omakotitalokansaa, ei se tarkoita että vihaan faktuaalista omakotikansaa, vaan... en saakeli jaksa teille selittää kun tajuatte muutenkin ja jos ette tajua niin en minä osaa teitä saada tajuamaan. Öö.

yks Kake kirjoitti...

Kyllä, "nykyvasemmistolaisten" historiantuntemus on enimmäkseen juuri tuollaista. Tosin se on ihan yhtä luokatonta nykyoikeistolaisilla ja aivan erityisesti se on sitä nykykonservatiiveilla sekä nykynationalisteilla, jotka eniten historiaan tuppaavat vetoamaan.

Vain runoilijoilla osaaminen on täysin ylivoimaista.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hyviä pointteja sulla, Sami! Ihan mahtava taustoittava teksti nykyvasemmiston historiantajun puutteesta!

Sami Liuhto kirjoitti...

Runoilijan ei tarvitse lukea, runoilijan tieto ja taito on apriorista!

Luin eilen runokirjan. Semmoista joskus on.

Taustoitus... muistammeko aikaa kun ei ollut taustoitusta?

Sarkastit! Lihanleikkaajat!

Miten näitä huutomerkkejä on alkanut tulem tulla tulemulla. Esimoderni vastine hymiöille.

Mutta, btw, eikö siellä hommafoorumissa ole jokin historiaosio, missä esitellään 1900-luvun aatehistoriaa, Mein Kampf tietty etunenussa? Kolme kertaa olen erehtynyt hommafoorumin etusivulle ja poistunut pikaisesti, sillä meillä Vätissä ei kannateta hirmusysteemejä.

Tosin diggaan Mussolinin lausahduksista, vaan en menettelytavoista. Hitlerkin sanoi pari kertaa hyvin, unissakulkija-lausahdus on komea, mutta enempi näitä löytyy Shawlta, jolle taas meni läpi Stalinin jutut. Maolaisista en ole kuullut, että olisi sanottu hauskoja, komeita.

Kantahelsingissä muuten voitaisiin tehdä kaupunginosakirja nimeltään MINUN KAMPPINI. Vätin Kustannukselle kannattaa tarjota, jos mielenkiintoa löytyy tekemiseen. Sieltähän löytyy Tavastiakin, Kampista.

Anonyymi kirjoitti...

Runoilijat on ihan pihalla kaikesta. Tietääkö ne edes mikä on mäntä?

Sami Liuhto kirjoitti...

Runotytöt tietää.

Mäntässä on taidekeskuksia.

Anonyymi kirjoitti...

mäntä... no, se on vähän niin kuin lomake, josta tuli sitten elomake: meillä oli ennen mäntä, nyt on emäntä.

t. runoilijat

Anonyymi kirjoitti...

Hei, toi viides viesti oli muuten aika hauska...

Sami Liuhto kirjoitti...

Se on kato huumoria...