sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Hyvin kiusallista, kun olet suojatien äärellä, autoja menee ohi paljon ja sitten yksi pysähtyy. Kävele siinä yli, kun autoista mulkataan. Seuraavaksi jäät kaistojen väliin odottamaan ylitystä, ja taas autot, joista toivoo ettei kukaan pysähdy. Kannattaakin jo kaukaa katsella, että kerkiää tielle ja tien yli silloin kun autoja ei ole niin lähellä että joutuisivat pysähtymään ja parhaimmassa tapauksessa heidän ei tarvitse edes jarruttaa. Tai siis paras tapaus olisi, ettei autoja edes näkyisi, kun olet tietä ylittämässä. Autojen ei tarvitse nähdä jalankulkijaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on jotenkin proosamaisempaa taas tuo ilmaisu.

Mutta toki onkin! Kritiikin Uutisten blogissa sanotaan, että proosa määrittää taas poetiikasta käytävää keskustelua. Niin ne tilanteet muuttuu. Mitenköhän tässä enää pysyy perässä? No, sinä pysyt.

Kriittinen luentani tuosta KU:n jutusta paljasti, että Salusjärvi tekee paljon kongruenssivirheitä. Tai sitten se on sen poetiikka. Ehkä se on ajanmukaista enkä minä vain tiedä sitä. Perkele.

Sami Liuhto kirjoitti...

Ajanmukaisuus on hyvin hankalaa. Olen taipuvainen lisäajanmukaisuuteen: silloin ratkaisut tehdään, extra-ajalla. Ja, ironisesti, onhan extra time myös injury timeä. Ja, yhä/ vielä, loukkaantuminen on erittäin ajanmukaista, mielensäpahoittaminen. Tuomas Kyrö oli vahingossa oikeassa.

Lisäajanpoetiikka. Siinä se on.