sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivä. Voi vittu. Tunsin äitiäni vähän ja minkä tunsin en olisi tahtonut tuntea. Televisiota katsoesamme hänellä oli tapana kertoa, keiden uutistoimittajien kanssa oli pannut. Ja kuka oli sonni ja kuka ei. Naapurin rouvalle hän valitteli, että tuli kuukautiset kun hän lähti aurinkorannalle, "että vitutti". Äitini oli sika. Hän ei ollut lehmä. Hän oli aivan kamala ihminen. Elämäni ensimmäisiä muistikuvia on, kun hän vei minut vieraan miehen luo. Minä ihailin ja rakastin isää. Silloin. Isäni on kiltti ihminen, eikä potkinut heti alkuunsa ulos kavalaa naista. Äiti kertoi, mitä mieltä hänen terapeuttinsa oli minusta. Mitä kukakin oli sanonut. Hän oli toimittaja. Vihasin häntä. Kerran hän toi miehen kotiin ja he panivat olohuoneen lattialla. Kahdesti. Olin oven takana ja yritin nukkua. "Onko toi poikas insinööri", jätkä uteli. "Hehe", äiti vastasi. Olin silloin lukiossa. Aamulla ihmettelin, miksen tapa äitiäni juuri nyt. Hän ei ollut millänsäkään. Äijä oli luikkinut pois. Sitten äiti lähti vihityn aviomiehensä luo. Näin äidin viimeisen kerran äitienpäivänä yhdeksän vuotta sitten. Sitten hän "hukkui" eli uskalsi kännissä tappaa itsensä. Sitä ennen olin puolitoista vuotta kuullut viikottain terapiassa, miten hän ymmärsi minua ja toivoi minun antavan anteeksi hänelle. Minulla oli samalla avioero menossa. Vihasin äitiäni todella paljon. Kun äiti oli saanut rauhan, hän tappoi itsensä. Minä olisin tahtonut tappaa äitini. Hän livisti. Huora aavisti aikeeni. Toivotan hyvää äitienpäivää kaikille hyville äidille. Minun äitini ei ollut hyvä äiti, mutta luullakseni moni äideistä on hyvä äiti. Esimerkiksi vaimoni äiti tai entisen vaimoni äiti. He ovat ihania ihmisiä. Kuitenkin vähän katkeroittaa että oma äitini oli kapinen huora. Tiedän kipeästi että näistä asioista ei pitäisi puhua. Mutta minulla on oikeus kertoa totuus. Älkää suuttuko minulle. Äitienpäivä ahdistaa minua edellä mainitsemistani syistä. Antakaa minulle anteeksi.  Velipojalle äiti oli hyvä, hyvähkö. Olen siitä tyytyväinen. Mutta minulle aivan kamala.

4 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Sami,

tää on kyllä karmein äiti-poika tarina, jonka olen juuri lukenut. Olenhan kuullut alkoholisti-äideistä, pahoinpitelijä-äideistä, mielisairas-äideistä, katkeroituneista äideistä, mutta mikäs äiti tämä oli? En osaa luokitella.

Eniten tämä muistutti Solveigin laulu- äitiä, joka kirosi lapsensa jo synnytyslaitoksella. Ja oli karmeaa katseltavaa kolmiosaisessa sarjassa, joka tuli jokin aika sitten tv:ssä. Se on Lassi Sinkkosen romaanin mukaan tehty. Lapsi (tytär) kertojana.

En osaa muuta sanoa. Jotenkin tunnen myötähäpeää, olenhan itsekin äiti (enkä varmasti "äideistä parhain" Kaikkea muuta).

Sami Liuhto kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Liisu.

Solveigin laulun joskus luin. Se oli hyvä kirja, tv-sarjaa en ole nähnyt.

Miten minusta tuntuu Liisu, että olet erinomainen äiti. Perustan näkemykseni siihen, että olet tunteellisen oloinen ihminen. Ei varmaan äideistä parhainta ole olemassakaan.

Solveigin laulussa tehtiin usein ruokaa! Sellainen läskisoossimuistikuva minulla siitä on. Eikö Sinkkonenkin tappanut itsensä? Markku Lahtela. Leif Färding tietenkin. Marko Tapio joi itsensä hengiltä.

Yritetään me jaksaa, vaikka raskasta olisikin.

Liisu kirjoitti...

Kyllä minäkin olen kuullut, että Sinkkonen teki itsemurhan, vaikka muistelen kerrotun, että hänen kaverinsa olivat ihmeissään, kun oli ollut niin tasapainoisen tuntuinen vähän ennen sitä.

Siinä tv-elokuvassa mummo teki usein ruokaa. Kaikki hyvät äidit tekevät mielellään ruokaa ja leipovat pullaa.

Minusta kotityöt ovat ikäviä ja vievät liikaa aikaa. Ruuanlaittaja en ole ollenkaan hyvä, reseptejä en jaksa lukea, liian monimutkaisia, sävellän itse, jos jotain teen, ja senhän arvaa, mitä siitä tulee... Pullaa joskus olen yrittänyt tehdä, niistä piti tulla pyöreitä ja kiiltäviä pinnasta, vaan eipä tullut, kovin olivat ruttuisia, en enää edes yritä.

Siivoaminen on tylsää, niin näyttää olevan muistakin, pudottavat vaatteet päältään siihen, missä sattuvat seisomaan, ja minunko pitäisi ne siitä lattialta korjata? Ei tule kuuloonkaan. Aluksi tein sitä, etten olisi kompastunut. Nyttemmin olen oppinut hypähtelemään yli. Kiitettävästi.

Anonyymi kirjoitti...

Muistaakseni Heikki Turunen muistaakseni Ihmisen ääni -sarjassa (tai jossakin "kuinka minusta tuli kirjailija" -kirjassa) kertoo Sinkkosen kuolemasta.

Solveigin laulusta en pitänyt ollenkaan, liekö siksi että kertoi naisesta. Sirkkelisirkus ja Sumuruisku sen sijaan olivat nuorena lukiessa vallankin parhautta, tiedä sitten miksi.