Sven Laakson merkinnän viimeinen kappale:

Proust kuvaa Charlusin hahmossa homoseksuaalisuutta niin kuin mystikko sitä kuvaisi. Mystikko ei voi ymmärtää homoseksuaalisuutta oman tunne-elämänsä kautta vaan jonkinlaisena analogiana tai rinnakkaisuutena. Suoraa myötäelämistä ei ole. Samoin homoseksuaali tuskin tunne-elämänsä kautta käsittää mystikon fantasiaa, jonka kautta kaikki asiat merkityksellistyvät. Mystikolle maailma on merkityksetön ilman keinotekoista fantasiakeskipistettä. 

Sven Laakson mukaan Proust ei ollut homoseksuaali. Tämä on totta. Se on niin totta että siitä ei voi puhua. Mikä kaikki tässä maailmassa kaatuisi, jos ihmisille kerrottaisiin, että Proust oli ei-homoseksuaali? Länsimainen kulttuuri viimeisen sadan vuoden aikana pohjautuu paljolti aksioomalle "Proust oli homoseksuaali".

Proustille Charlusin paroni on ivan kohde. Kertojalle ensin ihmetyksen, sitten ivan. Nykyaika luokittelisi Proustin homonvihaajaksi ellei kulttuurimme aksiomaana olisi "Proust oli homoseksuaali". Harmi että näin on käynyt ja tällä aksioomalla on nyt elettävä. Jos kuitenkin jää epäilys kalvamaan, on syytä siirtyä Thomas Manniin. Mutta hänellä oli vaimo ja kirjailijan vaimo on uhri. Kafka oli jutku. Niitä vihaamme.

Oikeastaan voisi muodostaa kenttiä ja näin luoda kattavan kuvan länsimaisesta kulttuurista. Kuka on missäkin, aksiomaattisesti.