Anonyymit minut nyt hirttävät.
On pyövelilläkin huppu päässä.
Sen kuitenkin puolustan, että on minussa vähän rohkeutta. Sanoisin. Jos näitä tekstejä lukee. Tai muita tekstejä. Mutta joskus pelottaa. Mutta sopeudun nopeasti.
Haukun Sofi Oksasen vielä valtakunnallisesti, sen lupaan!
7 kommenttia:
Juu, on sussa vähän rohkeutta. Myönnetään.
Mutta ei ehkä kannattaisi niin hirmuisesti pitää meteliä siitä pitemmälle menemisestä.
Ja syyttää sitten muita, jos he eivät mielestäsi mene vaan laimentavat. Joillekin nimittäin se "laimentaminen" voi olla ihan aito rehellisyyden muoto: että tunnustaa asioiden moniselitteisyyden. Tai jotain muuta vastaavaa.
Tuolla aiemmassa merkinnässä taas huutelet Célinestä, Poundista ja Hitleristä.
Eikö sinun tapauksessasi pitemmälle menemistä olisi julistaa itsesi avoimesti fasistiksi tai mieluummin tietysti natsiksi? Käsittääkseni se yksi esseistikään ei ole itseään fasistiksi julistanut, ainakaan suoraan.
Omalla asteikollasi tuo, että ollaan vähän kalleellaan sinne vaaralliseen suuntaan mutta ei kuitenkaan uskalleta astua sinne, olisi kai määriteltävä laimentamiseksi ja varmisteluksi.
Mutta sehän on vain hyvä juttu, inhimillistä. Eikä ainakaan epärehellistä.
Ongelma on siinä, etten ole fasisti enkä natsi. Tietenkin voisi provosoivasti väittää niin. Mutten tahdo! Enkä uskalla!
Että on hankalaa.
Taidan olla laimea.
Mutta tähän sisäiseen ja ulkoiseen dialogiin ei noita hyväkkäitä saa.
Joo, ei pitäisi puhua siitä pidemmälle menemisestä. Tosin se ärsyttää monia, joten siksi siitä pitää puhua.
Oon, muuten, lukenut Maon runoja. Ihan reipasta kiinalaista meininkiä.
Ne anonyymit sua mitään hirtä...
Nehän selvästi yllyttävät! Peräti provosoivat! :D
t. T.
Meinaakko!
Provokeeraavat... saakeli!
Aron poika voitti kisat. Onnittelut heille.
Sami, Sami...
Voi että tykkään sun blogista! Se horjuu polelta toiselle juuri kuin ajatukseni, ja varsinkin puheeni, jota ei kestä kuunnella.
Mulla on ongelma. Olen "nisti", siis blogi-nisti. Siihen että lentelen huolettomasti sinnesuntänne äärettömän laajassa blogiavaruudessa, tiputtelen kommentteja kuin linnunpaskoja (ant. ilmaisu), jotka jäävät valkoisina läntteinä sotkemaan toisten blogien niin hyvin hoidetuissa puutarhamaisissa kommenttikentissä, siihen on tultava stoppi.
Niin kuin kaikki muutkin nistit ja listit olen hepulissa työni kanssa. Varastan aikaa, kesken kaiken tärkeyden heittäydyn pilvien sekaan ja sopimattomasti laulellen unohdan kaiken.
Siihen on tultava loppu. Olen (ainakin yrittänyt) päättää, että tästä lähin rajoitan itseni oman blogini viljelemiseen ja vastavierailuihin sinne kommenttejaan tiputtelevien ilahduttavien ihmisten iloksi. Otan siis mallia muista niin menettelevistä ihmisistä. Mallit saavat järjestystä elämään.
Näin menetellen menetän paljon. Tiedän sen. Mutta menettää sitä ihminen muutenkin koko ajan jotain.
Minä esim. menetin viimeksi sinun kommenttisivullesi joku päivä sitten kirjoittamani kommentin. Siinä joku anonyymi oli väittänyt että viina on viisasten juoma. Tottahan se on, mutta minua suututti sen oikea tarkoitus. En muista mielipiteestäni muuta kuin ruman alun: Voi, paska! Viinako viisasten juoma! Valetta. Kukkuluuruu...Voisin heti luetella monta viisasta ihmistä, jotka ovat heittäneet henkensä, ei viisauden vaan alkoholin takia.
Jotain muutakin siinä oli, esmerkiks sitä, että olin kanssasi samaa mieltä kavereista, jotka sopivan hetken tullen livistävät siisteihin koteihinsa ja jättävät pöhnään juottaneensa norkkumaan pää pöydällä alkoholin lähteelle...
Mutta kun painoin lähetä nappia, se kommentti katosi. En löytänyt sitä mistään. Mutta ehkä oli onni, että se katosi. Ihmeelliset ovat Herran tiet. Turhaan raivosin :)
Toivotan onnea sinulle elämässäsi ja tämän blogisi kansssa. Tämä on jäähyväiskommentti eli turha improvisointi, ehkä. Yritän vähentää seikkailujani avaruudessa ja pitäytyä omalla läntilläni täällä pilvien päällä ja lähden liikkeelle enää vastavierailuille. Näin raa'alla tavalla onnistun (ehkä) pääsemään tasapainoon ajankäyttöni kanssa. Ainakin yritän. En ole (kiitän luojaa) alkoholisti, olen blogi-nisti, ja jotain on tehtävä päästäkseni tasapainoon töitteni kanssa. Au revoir. Olen turhamainen. We sees sometimes (pöteetre). Olen pahis. Auf Wiedersehen! Olen ähky. God bye! Olen kaikkea siltä väliltä. Kamon mai frend und so weiter...
Toi oli hyvä toi pöteetre.
Ja eilisiltana hetken verran näytti komealta blogin alaotsikko versaaleilla. Iski kunnon koossa silmille.
Mullekin tuli mieleen että hyvä toi pöteetre.
Eli lähdettävä käymään ja usein vierailulle Liisun blogiin ja muistettava myös kommentoida.
Itsekin tahdon pois internetistä, siksi annoin blogilleni vuoden määräajan. Facebookissa onneksi en ole.
Mutta liha on vitun heikko.
Tuon voisi printata paitaan.
Lähetä kommentti