Äitienpäivä. Voi vittu. Tunsin äitiäni vähän ja minkä tunsin en olisi tahtonut tuntea. Televisiota katsoesamme hänellä oli tapana kertoa, keiden uutistoimittajien kanssa oli pannut. Ja kuka oli sonni ja kuka ei. Naapurin rouvalle hän valitteli, että tuli kuukautiset kun hän lähti aurinkorannalle, "että vitutti". Äitini oli sika. Hän ei ollut lehmä. Hän oli aivan kamala ihminen. Elämäni ensimmäisiä muistikuvia on, kun hän vei minut vieraan miehen luo. Minä ihailin ja rakastin isää. Silloin. Isäni on kiltti ihminen, eikä potkinut heti alkuunsa ulos kavalaa naista. Äiti kertoi, mitä mieltä hänen terapeuttinsa oli minusta. Mitä kukakin oli sanonut. Hän oli toimittaja. Vihasin häntä. Kerran hän toi miehen kotiin ja he panivat olohuoneen lattialla. Kahdesti. Olin oven takana ja yritin nukkua. "Onko toi poikas insinööri", jätkä uteli. "Hehe", äiti vastasi. Olin silloin lukiossa. Aamulla ihmettelin, miksen tapa äitiäni juuri nyt. Hän ei ollut millänsäkään. Äijä oli luikkinut pois. Sitten äiti lähti vihityn aviomiehensä luo. Näin äidin viimeisen kerran äitienpäivänä yhdeksän vuotta sitten. Sitten hän "hukkui" eli uskalsi kännissä tappaa itsensä. Sitä ennen olin puolitoista vuotta kuullut viikottain terapiassa, miten hän ymmärsi minua ja toivoi minun antavan anteeksi hänelle. Minulla oli samalla avioero menossa. Vihasin äitiäni todella paljon. Kun äiti oli saanut rauhan, hän tappoi itsensä. Minä olisin tahtonut tappaa äitini. Hän livisti. Huora aavisti aikeeni. Toivotan hyvää äitienpäivää kaikille hyville äidille. Minun äitini ei ollut hyvä äiti, mutta luullakseni moni äideistä on hyvä äiti. Esimerkiksi vaimoni äiti tai entisen vaimoni äiti. He ovat ihania ihmisiä. Kuitenkin vähän katkeroittaa että oma äitini oli kapinen huora. Tiedän kipeästi että näistä asioista ei pitäisi puhua. Mutta minulla on oikeus kertoa totuus. Älkää suuttuko minulle. Äitienpäivä ahdistaa minua edellä mainitsemistani syistä. Antakaa minulle anteeksi.  Velipojalle äiti oli hyvä, hyvähkö. Olen siitä tyytyväinen. Mutta minulle aivan kamala.