Tämä on blogi. Te, käyskijä virtuaalisessa puutarhassa, jos tahdotte niin voitte kirjoittaa näkemyksiänne, ihan mitä tahansa näkemyksiänne, blogini kommenttilootaan, kommenttilootiin, joita on tuhatsatakuusitoista (tilanne 25.9.2013 klo 21.57), mutta voitte myös olla aivan hiljaa, se on mielestäni aivan sopivaa sekin. Blogini alaotsikkoja ovat KUINKA SAADA YSTÄVIÄ, MENESTYSTÄ JA VAIKUTUSVALTAA - confessions d'un cas d'école - Alaston sydämeni - Huomaamattoman ihmisen monologi &c.
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Hyvin kiusallista, kun olet suojatien äärellä, autoja menee ohi paljon ja sitten yksi pysähtyy. Kävele siinä yli, kun autoista mulkataan. Seuraavaksi jäät kaistojen väliin odottamaan ylitystä, ja taas autot, joista toivoo ettei kukaan pysähdy. Kannattaakin jo kaukaa katsella, että kerkiää tielle ja tien yli silloin kun autoja ei ole niin lähellä että joutuisivat pysähtymään ja parhaimmassa tapauksessa heidän ei tarvitse edes jarruttaa. Tai siis paras tapaus olisi, ettei autoja edes näkyisi, kun olet tietä ylittämässä. Autojen ei tarvitse nähdä jalankulkijaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Sulla on jotenkin proosamaisempaa taas tuo ilmaisu.
Mutta toki onkin! Kritiikin Uutisten blogissa sanotaan, että proosa määrittää taas poetiikasta käytävää keskustelua. Niin ne tilanteet muuttuu. Mitenköhän tässä enää pysyy perässä? No, sinä pysyt.
Kriittinen luentani tuosta KU:n jutusta paljasti, että Salusjärvi tekee paljon kongruenssivirheitä. Tai sitten se on sen poetiikka. Ehkä se on ajanmukaista enkä minä vain tiedä sitä. Perkele.
Ajanmukaisuus on hyvin hankalaa. Olen taipuvainen lisäajanmukaisuuteen: silloin ratkaisut tehdään, extra-ajalla. Ja, ironisesti, onhan extra time myös injury timeä. Ja, yhä/ vielä, loukkaantuminen on erittäin ajanmukaista, mielensäpahoittaminen. Tuomas Kyrö oli vahingossa oikeassa.
Lisäajanpoetiikka. Siinä se on.
Lähetä kommentti