Sivut

torstai 5. huhtikuuta 2012

Aamuisin herätessäni ikävöin 80-lukua, koska silloin en vielä tiennyt mitä elämä on. Ehken tiedä vieläkään. Aika harva tietää. Mitä elämä on. Ei sitä tiedä. Kuitenkin ostin yhteensä kolmellakymmenellä eurolla kolme kirjaa antikvariaatista, eli divarista niin kuin lättähatut asian esittäisivät, nuo, jotka kuuntelevat sitä Amerikasta tullutta neekerimusiikkia. Ostamani kirjat ovat:

Cormac McCarthy, Menetetty maa, 3 euroa,

Vincent van Gogh, Kirjeitä veljelleni, 12 euroa ja

Stephen Davis, Guns N' Roses Watch You Bleed. Koko tarina, 15 euroa.

Viimeisen kirjan suomenkielisestä nimestä ei ole varmuutta, englanninkielinen alkuteos on nimeltään Watch You Bleed - The Saga of Guns N' Roses.

McCarthyn romaanin olen lukenut, muita en ole, tosin ne eivät ole romaanejakaan. Edellinen virke sisälsi huumoria, joka jää liian monien nykyrunoilijoiden käsityskyvyn ulkopuolelle. On sille nimikin. Autismi. Tämä nyt oli ikävästi sanottu. Mutten sentään nimennyt ketään. Tosin olisi nimeäminen hankalaa, siihen menisi loppupäivä eikä riittäisikään.

Taitaa olla kiirastorstai. Ostin eilen Veikkaajan, vaikka siinä on kannessa juttua vihaamastani urheiluseurasta, mutta suurena sieluna en antanut kannen haitata. Eilen lueskelin pitkästä aikaa (voisi keksiä jonkin paremman ilmauksen) Veikko Huovisen Viime talvea. Hörähtelin muutamaan kertaan. Sitten etsiskelin hyllystä Shoshtakovitshin muistelmia mutten löytänyt. Onko joku varastanut kirjan? Minulta on Huojuva talokin kadoksissa.

Meidän talo on vinossa. Tien suuntaan. Vinoava talo.

Parnassokin tuli. Löysin nopeasti Lasse Koskelan virnuilun Aarne Kinnuselle. Muttei vastineen vastinetta. Olisin mielelläni jatkanut sanailua. Jopa muiden kirjoittamana.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lainasitkohan sä Hotsakovitsin mulle? Pitää katsoa jos löydän ostain hyllystä..

Huojuva talonmies Öhman

Sami Liuhto kirjoitti...

voi kerpetti!