ERRATA!
Ad omnia: kirjoituksessani "Ja vasta sun luona mä löysin sataman" (Kerberos 1/2012) on virhe: Frau Lina Manninen (ent. Heydrich, o.s. von Osten) ei ollut runoilija Lassi Nummen käly, vaan Frau Lina Manninen oli hallintovirkamies etc. Antero Mannisen ja runoilija Sulevi Mannisen käly. Tosin runoilija Sulevi Manninen oli kälysuhteen alkaessa jo kuollut. Pahoittelen virhettä.
11 kommenttia:
Olet harjoittanut kriittistä luentaa omalla kohdallasi, hyvä hyvä!
Olen tässä miettinyt, että mitenhän sellaiset ihmiset, jotka käyttävät "kriittisen luennan" tapaisia ilmaisuja, puhuvat panemisesta.
Panevatko he vain vai harjoittavatko kriittistä panentaa?
Paneekohan ne edes? Ehtivätkö moista?
Ehkä ne ovat näitä, jotka puhuvat rakastelemisesta.
Ohhoh, olen anonyymin kanssa samaan aikaan linjoilla!
Tuskin ne panee, kun se alistaa.
Mutta eikö se kriittinen panenta olisikin nimenomaan sellaista, joka suhtautuu panemisen heteronormatiivisiin valtarakenteisiin ja alistusmekanismeihin tiedostavan kriittisesti, mutta silti panemisen halun säilyttäen ja siitä mahdollisen mukaan nauttien.
Eli kriittinen panenta voi olla parhaimmillaan tiedostavaa nautintoa, joka ei uusinna patriarkaatin ummehtuneita käytäntöjä ja käytäneteitä.
Vaadin, että rupeamme puhumaan kriittisen panennan poetiikasta. Tämä on liian tärkeä aihe vaiettavaksi.
Kriittisen panennan poetiikka on vuorovaikutteisen rakastelun eläytyvää dialogia. Eikö demokraattinen elämä koostu dialogisista tasa-arvoisista suhteista, kun taas patriarkaatin subjektin musertava elämä on käskysuhteinen aktivoija-aktiivinen-akselilla?
(Olen muuten varma, että on olemassa perversio tai filia, joka kiihottuu tällaisista jutuista. Ei kai ne niistä muuten viitsisi jauhaa, isot ihmiset?)
Uusintaminen on kanssa ihana sana. Kai taidetieteilijällä pippeli paisuu kun sen lukee ja sen kirjoittaa.
Taidemies ei voi panna.
Taidenainen tahtoo panna.
Raksamies panee taidenaista.
Taidemies kirjoittaa "poetiikka".
Taidemiehen seksielämä on minulle (onneksi) mysteeri. Jauhaako se pannessaankin hallitsevista rakenteistaan, antaako milloinkaan "flow'n tulla". Entä asennot? Takaapäin on hyvin alistavaa, samoin päältä päin. Mutta ei naista voi "panna" tekemään kaikki työt, sekin olisi... alistavaa. Dilemmoja riittää!
Siksi ne ei kai panekaan.
Turkka kysyi, että mitä vasta hässinyt mies taiteesta piittaa, mitä se ikuistaa hänen uhostaan.
Kyllä on aiheellinen kysymys minun mielestäni.
Vaan mitä olisi kriittisen onanoinnin poetiikka?
Varmaan se olisi niiden viisastelukenttä, jotka käyttävät kammottavaa tiedostussanaa "sooloseksi".
...ja niin sanotuille polyamorisille sopisi kriittisen monipanennan poetiikka.
"Mitä tietää X vitusta" on tärkeimpiä kysymyksiä.
Tässä on se ongelma, että kun ollaan patriarkaalisessa kuivitellussa (siis kuvitellussa) yhteisössä, on vaikea kysyä "mitä X (X naisena) tietää mulkusta", vaikka se olisi aivan yhtä yhtä relevantti ja oikeutettu kysymys.
Gender-tiede on siitä hyvä, että voi nykyään naiseltakin kysyä: "Mitä tiedät mulkusta?" Ennen, patriarkaalisessa jne. kysymys olisi ollut tahditon. Eläköön tasa-arvo!
Tosin on typerän kuuloista kysyä kulttuurinaiselta, mitä hän tietää mulkusta, sillä seurauksena on vain tuntikausien luento erilaisista mulkuista erilaisissa kulttuuripiireissä, vaikkei kulttuureja olekaan, on vain yksi vitun maailmankylä ja niillä ikuiset festarit.
Kyllä kulttuuriämmä mulkun tuntee. Antaisi kulttuuripoitsullekin, niin ei enää niin puhuisi joka paikassa poetiikasta.
Ei se kulttuuripoitsulle anna, kun on se raksamies, jonka kanssa saa huutaa ja vähän ulistakin.
Kulttuuripoitsu kirjoittaa esseekokoelman siitä kuinka ei saanut pildee runopiireissä.
Missä on raja? Kenelle ei sitten anneta? Se on omituinen raja se. Kuitenkin kulttuurinaisela on ollut seksipartnereita useita satoja, mutta sitten yhtäkkiä haarat sulkeutuvat. Se post-kärsivä syyrialainenkin, joka huusi mamaa alusta loppuun. Antaisi sitten kaikille, eikä jättäisi muutamaa huomiotta. Tätä en voi käsittää.
Andy McCoy kirjoittaa elämäkerrassaan Sheriffi McCoy, että heillä oli keikkadösässä sellainen bändäri, joka antoi kaikille muttei yhdelle, jonka, yllätys yllätys, muistin opiskeluajoiltani. Kaveri istui Porthanian kahvilassa usein. Siis tämä bändäri antoi muillekin kuin bändin jäsenille, mutta yhdelle ei.
Kyse on antamisesta. Hyvän tekemisestä. Antakaa kaikille, jos annatte kaikille.
Mutts niinpä vain (meille) pahnanpohjimmaisille (ilmaus viittaa alkutilaan) löytyy naisia, jopa sellaisia, jotka eivät ole huoria. Huorathan jäävät loppujen lopuksi yksin, kun ovat ensin antaneet kaikille, melkein kaikille. Varmaan pitäisi olla huorien vanhustentaloja, jossa heitä hoivattaisiin. Mutta kun eivät nykyajan huorat edes tunnusta olevansa huoria. Baudelaire tai Flaubert elivät niitä viimeisiä aikoja, kun oli huoria, ylpeitä kurtisaaneja, mutta sitten tulivat nämä laukeamattomat mahot lehmät ja pilasivat tämänkin.
Nykynaiset eivät ole mitään verrattuna johonkin Proustin kuvaamaan Odetteen tai Guermantesin herttuattareen. Entä Jeanne Duval? Tuo uhkea mulatti! Saakeli, että ennen oli asiat paremmin, kun naiset oli naisia, rehellisiä ihmisiä. Nykyaika on pelkkää valhetta. Hyvä ja aito on vedetty lokaan. Aidolle nauretaan.
Baudelaire vertasi George Sandia vessanpöntöön ja George Sand on nykynaisen esiäiti.
Niin, kun puhun huorista, minun ei pitäisi puhua huorista. Muistan kun minulle tehtiin tärkeä erottelu: "Huora on kunnia-arvoinen ammattinimike, lutkia ovat nämä muut." Eivätkä, sanotaanko, Bangkokin tai Tallinnan huoratalot ole mitään kunnon bordelleja, tuskin niissä piano soi ja keskustelu noudattele korkeita tasoja. Markkinataloutta sielläkin harrastetaan. Tämä on sääli.
Kiitän puheenvuorostani. Sanoin suoraan, mitä mieltä olen näistä asioista. En valehdellut juuri yhtään. Kirjoitan vielä kirjan, jonka nimeksi tulee: MIELIPITEENI. Siinä kerron mitä mieltä olen oikeasti ja lopetan paskanjauhamisen.
Nyt alkaa jääkiekko.
Lähetä kommentti