Ensimmäinen painos meni!

Suuren suosion vuoksi otan ensi viikolla Surun virsistä toisen painoksen. Ensimmäisen painoksen viimeinen kappale livahti juuri kirjekuoreen. Kun päältä ottivat ystävät, sukulaiset, kylänmiehet ja Kansalliskirjasto niin runoteokselle laaja neljänkymmenen kappaleen painos kului nopeasti ohkaiseksi ja pois. Mietin, että jos kymmenen tilausta tulee niin on jo paljon. Saavutin tavoitteeni!

Noin neljätoista, ehkä kolmetoista tilausta on tullut. Ja sopii tilata yhä jos siltä tuntuu. Ulkomaillekin on mennyt. Vaimo puolestaan meni lentokentälle, Turun kv.:lle, olin saatilla, ja päätin kotiin tultuani mennä sähköpostiin, kello on nyt 6.14 lauantaiaamuna, ja sähköpostissa pyydettiin kappaletta Runon virsiä. Kunhan jostakin löydän postimerkin, vien kirjeen postilootaan.

Sanotaan, ettei runous ole suosittua. Paskapuhetta. Torstaina oli väki hurmoksessa Turun Linnankatu 14:ssä ja minä joudun ottamaan toisen painoksen runoteoksestani Surun virsiä. Alan ymmärtää, miltä Heli Laaksosesta tuntuu. Mitä monetaariin tulee, niin runokustantaminen rikastuttaa. Runoilijat taas asuvat hienostoalueilla, esim. Turussa Hannunniitussa ja Lausteella, ja heillä on varaa ostaa sukkahousuja vaimojensa lisäksi myös itselleen.

Tietenkin tässä henkilökohtainen yhteiskuntavastuu korostuu, kun on merkittävä kansakunnan jäsen. Joudun jatkossa äänestämään vihreitä tai kokoomusta. Ei voi mitään.

Ei edes väsytä kun ensimmäinen painos meni. Nyt tiedän, miltä Jari Tervosta tuntuu. Minäkin harmittelen, etten ole käynyt armeijaa ja olen huolestunut rasismista. En minä oikeasti ole huolestunut rasismista, mutta teeskentelen huolestunutta kun niin kuuluu nyt olla. Itse asiassa en välitä kuin läskistä perseestäni. Olen huolestunut läskistä perseestäni. Jari Tervohan näyttää ihan leskikuningatar Elisabethilta.

Lueskelin pari päivää sitten K. Kontion raporttiromaania (keksin luonnehdinnan itse) Kausi helvetissä, missä Turkka kehottaa menemään henkilökohtaisuuksiin. Porhoja kohtaan on oltava henkilökohtainen. Taidan katsoa nyt, mitä Turkka sanoi neljä vuotta sitten Levengoodin haastattelussa, joka löytyy Elävästä Arkistosta. Olen niitä harvoja, jotka uskaltavat vuonna 2012 sanoa pitävänsä Jouko Turkasta ja hänen asenteestaan. Jälleen kerran olen edellä aikaani ja jäljessä. Sitä nimitetään rehellisyydeksi.