Löimme vetoa gigolonvaalin prosenttiluvuista, oma veikkuuni oli toiselle 40 ja toiselle 60, vaimolla 44 ja 56. Voittopalkinnokseni määrittelin Ezra Poundin Cantosin. Siirtyilen runouniversumissa paralleeleineen en vauhdilla mutta joltisenkinlaisella nopeudella.

Aion vielä kirjoittaa teoksen Johdatus runouteen. Se on matka, minkä ensimmäisiä vaikutelmia esittelin Turun runoseminaarissa 11.11.2011, mutta kokeileva runoväki ei ymmärtänyt kokeilevaa esitystäni. Eihän sille voi mitään. Lisäksi esityksessäni oli vain paloja kokonaisuudesta, mistä esitykseni alaotsikko mainitsi, mutta eiväthän seminaarin keskustelijat olleet edes lukeneet juttuani etukäteen. Se oli siinä mielessä vahinko, että lukemalla he eivät olisi tehneet itsestään hölmöjä, tosin vain minun silmissäni, sillä yleisö ei tiennyt mistään laajemmista kokonaisuuksista. Olin hieman masentunut seminaarin jälkeen, mutta laajalla lääkityksellä taas selvittiin. Tosin ei mistään tässä vittumaailmassa selviä.

Hauskin hetki seminaarissa oli, kun sain kuulla valistuksen, "ettei Karri Kokko oikeasti Suomen Kuvalehden kirjallisuuspalstaa johda", kun olin näin vitsinä sanonut. Hyvä tietää. Sanottakoon nyt sekin, ettei ole olemassa mitään gigolonvaalia, vaan presidentinvaali. Eikä taivas ole oikeasti vesivärinen, vaan illan ja aamun taivaanrannan sävyt ovat tulosta atomien ja niitä pienempien yksiköiden liikkeistä.

Tunnen katkeruutta siitä miten minua kohdeltiin perjantaina 11.11.2011. Tarkoitukseni oli tehdä moniulotteinen esitys, mutta se otettiin vastaan yksiulotteisesti. Esitin roolia eikä kukaan näistä saatanan roolirunoilijoista edes älynnyt että rooleja voi olla muuallakin kuin roolirunoudessa. On huomattavan masentavaa, kun täytyy erikseen kertoa että on esittänyt roolia. Yli kymmenvuotiaille ei pitäisi tällaista kertoa, se on noloa, mutta, kuten eräskin sanoi, nykyrunoilijat saattavat olla sukupolvensa lahjattominta porukkaa.

Täysiä töherryksiä julkaistaan. En voi sietää sellaista. Ja poliittiset kriitikot ylistävät. On todella hankalaa kaivaa kaiken kuonan keskeltä jalokivet esiin, kädet saastassa joutuu runohyllyillä operoimaan. Masokistina en kuitenkaan välitä enkä valita, vaan jatkan matkaani runoaavikolla todella harvinaisia keitaita etsien. On niitä ja se on onnellista ja lohdullista.

Eräs asia kaduttaa. Pilkkasin julkaisemattomassa runomatkassani Hannu Heliniä, kun tämä, mielestäni typerästi, lipoi poesiantamolaisten ahteria. Nyt vaikuttaa siltä, että Helin on poesiantamopsykoosistaan toipunut ja nauraa blogissaan nerollisesti näille haavistohulluille. Pilkkasin rehellisyyden nimissä Hannu Heliniä, runoilijaa, jota arvostan maassamme eniten, olisi pitänyt olla vaiti mutta luonteeni ei sallinut. Hirveätä itsekehua! Olen täysin valheellinen ihminen!

Ja tänään selviää kuka on maamme seuraava tasavallan gigolo. Kamalaa! Olen suvussani ainoa, joka ei äänestänyt Niinistöä, ja turkupiirissäni ainoa, joka ei äänestänyt Haavistoa, joten saatan olla pahoissa vaikeuksissa! Miten selitän tämän kun asiasta kysytään! En kenties selviä hengissä!