keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Näyttää ikävästi siltä että minun on luettava Tommi Melenderin romaani Lohtu, kun siitä puhuttiin Luutiissakin. Vittuillaanko Lohdussa meille blogikirjoittajille niin kuin Luutiin artikkelissa, perkele vieköön, vihjataan. Vai vihjataanko. En minä kirjoittaisi blogiin kertaakaan ellei olisi pakko. Paitsi että kirjoittaisin. Tarkoitan sitä, että kaikkien ei tarvitse blogia pitää.

En kyllä ymmärrä tuota artikkelia, mikä ei ole yllättävää. Melender sanoo olevansa antimoderni muttei taantumuksellinen. Varmistelun makua! Baudelaire tai Flaubert ei olisi noin sanonut, sillä he eivät olisi sanoneet mitään, eivät olisi juosseet ympäriinsä kertomassa olevansa erilaisia ihmisiä, valtavirran sivussa. He vain olivat.

Tosin tässä paskamaailmassa riittää että sanoo olevansa jotakin, sitten sitä on. Tästä syystä olen lopettanut fascismi-vitsini, kun ei sitä ymmärretty. Nyt sanonkin olevani nero! Eli nyt olen nero.

Liberalismin rappiota odotan, siis sennimistä kirjaa. Se ei ole omakotitaloesseistiikkaa, nähdäkseni, vaan mistäpä sitä tietää. Ei mitään lieventelyjä perkele vaan täysillä eteenpäin Jouko Turkan ja Matti Pulkkisen viitoittamalla tiellä! Niistä toinen on kuollut ja toinen kaivaa pihaansa Pirkkalassa. Voi vittu. Siinä on kaksi antimodernia ilman selittelyjä. Se on Liberalismin petos.

Olen illan tullen katkeralla tuulella. Tämä saakelin flunssa raapii sieluani ja mietin onko minua vastaan olemassa montakin salaliittoa. Ei kukaan sellaisia jaksaisi järjestellä. Taidan taas lukea Turkan Häpeää, se on minun kirjani eikä mikään muu, Pulkkinenkin selittelee vaikka on nero Turkan tapaan. Turkka ei selitä, hän kuvaa. Tämä selitysmaailma... perkele! En yleensä kiroile mutta nyt kiroilututtaa. Miten voi olla niin että sana ja teko ovat tulleet samaksi. Olen tätä ennustellut yli kymmenen vuotta ja kai ennustus toteutui jo ajat sitten, ehkä vuonna 1900.

Vieläkö käy edistyksellisestä näkemyksestä, että "mulle toi nettimaailma on ihan tuntematon." Ainakin syksyllä 2011 turkulainen runojärjestömies Joni Pyysalo näin ylpeili. Jumalauta. Muistan edellisen kerran kuulleeni tuollaista puhetta melko tarkkaan 2006, joten olin yllättynyt, mutta runoilijoiden tehtävä on yllättää. Ja järjestömiesten. Valehtelin sille myöhemmin, kun olin todella vittuuntunut, että kiitos kirjasta, hyvä kirja, vaikken ollut sen kirjaa edes nähnyt. En ole vieläkään. Mutta ajattelin, että jos sillä on sielu ja muisti niin sitä hävettää.

Ei kommentteja: