tiistai 28. helmikuuta 2012

Viitaten mielenkiintoiseen Teemu Helteen kanssani käymään keskusteluun:

Hölmöyteen (tai yleisemmin pahaan) ei pidä vastata hölmöydellä (tai pahalla).

Kumman hankala se on vielä neljäkymmentävuotiaanakin käsittää. Ettei ala nostella oikeaa eturaajaansa pystyyn, kun puna-vihreät ärsyttävät. Ettei provosoidu. Että olisi rauhallinen. Sitten on vielä se kammottava tietoisuus, että tunnen jopa älykkäitä vasemmistolaisia, oman näkemykseni mukaan sen pitäisi olla mahdotonta muttei ole.

Ja liekö meissä ihmisissä muuta kuin kuvajaisia todellisesta hyvyydestä ja pahuudesta? Aika pieniä olemme. Yhtä pöljiä kaikkialla.

Mutta joskus raivostun! Menen henkilöön. Sinänsä en sitä itsessäni tuomitse, henkilöönmeno ehkei ole niin vaarallista kuin sanotaan, mutta kuitenkin... ei se ole mukavaa. Odotan mitä minua viisaammat asiasta sanovat kohta ilmestyvässä kirjassaan, Liberalismin petoksessa, missä, kuulemma, konsensus-ajattelua moitiskellaan.

Ongelma on siinä etten minä tahdo tapella. Se on hämmästyttävää, kun ottaa huomioon mitä kirjoitan, joskus jopa mitä teen. Jos vielä joskus olen mukana keskustelussa, yritän sovitella, muttei siitä mitään tule, alan rähistä. On ilmeistä, että olen oppinut tämän käytöksen hyvin varhain, mutta käytöksestä voi oppia eroon. Joka päivä minulla on kumppaninani ihminen, joka on sovittelija luonteeltaan, minun on vain opeteltava häneltä näitä asioita.

Tämä oli tämmöinen note 2 meself, joita Hannu Helin on kirjoittanut omassa blogissaan. Helin on nyt kertonut, että hänellä on vaikea sairaus. Toivotan siunausta Hannu Helinille, joka, kuten olen usein sanonut, on mielestäni upea runoilija. Luullakseni Heliniä luetaan vielä silloinkin kun mitään muuta ei lueta.

Ei kommentteja: