lauantai 4. helmikuuta 2012

Olin kommentoida Luutiiseen tätä kirjoitusta, mutta vedin takaisin. Kommenttini olisi ollut tällainen:

"Oikeiston voittokulku näkyy taiteen yleisessä kaupallistumisessa."

Näillä lauseilla saa ystäviä (ja fuksipersettä), vaikkei niissä ole mitään järkeä.

Muistuttaisin, että Suomessa on vasemmistolainen kulttuuriministeri, joka asettaa kaupallisen viihteen (urheilun) klassisen musiikin edelle.

*

Oikeiston demonisoiminen ("natsit") vuonna 2012 on merkki huomattavan heikosta älykkyysosamäärästä. Luutiissa on mielenkiintoista se, että sinne ei oikeastaan enää kirjoita ne tai hän, jolla joskus voisi olla sanottavaa. Kuka nyt tahtoisi olla samassa porukassa poliitikkojen kanssa? Etenkään, kun nämä ovat näitä politrukkeja, après-gardea. Enkä viittaa après-gardella tähän, vaan yleisemmin jälkijättöiseen besserwisserismiin, mikä olisi kuolettavan sietämätöntä ellei tietäisi historiasta, että keskinkertaisuudet sortuvat siihen väistämättömästi. Keskinkertaisuuden määritelmä: he ovat jälkikäteen oikeassa. Kenties jopa vasemmassa.

Olin ilahtunut, kun Hannu Helin oli siteerannut Célineä, tuota OIKEISTOLAISTA pahalaista:
I have never voted in my life… I have always known and understood that the idiots are in a majority so it’s certain they will win.
Céline inhosi muun muassa Sartrea, joka oli lähes de jure idiootti. Tosin pidän Camus'takin mänttinä. Tarkennettakoon, muuten, sitä mitä Céline oli ja ei-ollut: hän oli saksalaismielinen, antisemiitti muttei kansallisosialisti. Kukapa ei saksalaismielinen olisi, mutta antisemitismi, joka on kovassa nosteessa nykyisinkin, on minusta naurettavaa vaikkakin ymmärrettävää eli inhimillistä, koska juutalaiset ovat viisaita, älykkäitä ja luovia. Mitä tulee kansallissosialismiin, itse olen enemmän italialainen fascisti. Löysin erään foorumin, jossa joku sanoi hauskasti, että jos sodat voitettaisiin iskulauseilla, olisi Italia maailmanmahti. Että rakastankin komeita iskulauseita! Molti nemici, molto onore! Paljon vihollisia, paljon kunniaa!

Sen sijaan vasemmistolainen luimistelu, jossa aina pitää muistaa kohtuus ja ettei kukaan loukkaannu, on minusta typerää. Vasemmistolaisella tarkoitan nyt sitä saastaa, mitä puna-vihreät ihmiset kannattavat, historiallisessa vasemmistolaisuudessa, siis kommunismissa, kenties oli jotakin hyvääkin, vaikka kaiken kaikkiaan valitsen aina oikeiston, jos pitää valita vasemmiston ja oikeiston välillä. Kokoomusta en kannata lainkaan.

Näen sen sijaan itseni italialaisessa linnassa keskustelemassa Vergiliuksesta. Kaikenlainen pyrkyryys, yrittäjyys, kehitys ja kestävä kehitys on kamalaa, ennen minut saa ripustaa lihakoukusta Esson katokseen kuin sellaiseen lankean. Käytän mieluiten ascot-huivia valkoisen kauluspaidan kanssa, enkä koe yhteyttä villapaitaporukkaan. Performanssit ovat eri asia, mutta todellinen minäni on ylpeä ja lankeava esteetikko, jota väkijoukko vihaa. Lankeamisella tarkoitan sitä, että teen virheitä, kuten juon liiaksi, mutta silti yritän oppia virheistäni ja välttää niitä. Sanon, että puna-vihreä ei omasta mielestään ole milloinkaan väärässä. Siltä minusta tuntuu, se on vaikutelmani kun katselen heidän toimintaansa.

Jos minun pitäisi valita yksi ihanne historiasta, joutuisin ongelmiin kun pitäisi valita Proustin ja Malaparten välillä. Ihailen molempia sumeilemattomasti, sillä, nähdäkseni, ihailun luonteeseen kuuluu sumeilemattomuus mutta nykyisin ei mitään tehdä tosissaan, täysillä, joten lisäykseni sumeilemattomuudesta on paikallaan. Pyrin äärimmäisyyksiin. Sitä puna-vihreät vihaavat. Ja harva on kuullut Malapartesta, hänet tuntevat ne jotka ovat tutkineet maailmaa opintosuunnitelman ulkopuolellakin, mutta on hyvin ilahduttavaa kun joku on kuullut Malapartesta, tuosta hurmaavasta herrasta, joka oli fascisti ja kommunisti. Yleensä kuitenkin saa kuulla pälätystä Munthesta ja Tiberiuksesta, kun kysyy Caprin-matkaajien tunnelmia. Joulukuussa pääsin vaihtamaan pari virkettä ihmisen kanssa, joka oli käynyt Casa Malapartella! Sitten keskustelumme jäi pälätyksen alle mutta olin silti tyytyväinen. Kansanvaltaisessa maailmassa on tyydyttävä vähään.

Ei kommentteja: