Vaikken arvosta Stephen Kingiä lainkaan, hän on kuitenkin sanonut Jim Thompsonista hyvin:

"The guy was over the top. The guy was absolutely over the top. Big Jim didn't know the meaning of the word stop. There are three brave lets inherent in the forgoing: he let himself see everything, he let himself write it down, then he let himself publish it."

Lueskelin mitä mieltä ihmiset ovat Jim Thompsonin mestariteoksesta Pottsville 1280:sta ja vaikka moni ymmärsi, missä kirjassa mennään, muutamilla oli kuitenkin vaikeuksia sietää kirjaa koska se oli "rasistinen", henkilöhahmot "epäsympaattisia" ja muutenkin kirja oli erittäin ei-edifioiva. Nämä olivat siis huonoja asioita lukijoiden mielestä. Ilahduin, kun joku ei tuominnut kirjaa vaan päinvastoin ylisti kirjaa, koska jälkitilana oli pahoinvointi.

Minua kiehtoo tuo "let see everything, let write it down, let publish it". Viimeistään kolmannessa kohdassa itsesuojeluvaisto nostaa paskaista päätään. Muistan, kun monta vuotta sitten keskustelimme Kalervo Palsan päiväkirjoista ja seurueemme jäsen totesi, että voisihan sitä tuollaista kuka tahansa kirjoittaa, mutta... Hän oli jo näkövaiheessa. Kyseessä ei ole, niin kuin seurueemme jäsen sanoi, poikkeustila (kuka tahansa voi kirjoittaa), vaan normaalitila ja siksi se on niin helvetin hankalaa. Ihmiskunta ansaitseekin näitä silmänaukaisuja. Eikä tarvitse mennä "kovaksikeitetyn" alueelle vaan riittää kun kuvaa dublinilaisen herrashenkilön päivän ja ihmiset menevät aivan sekaisin kun heidät on paljastettu. Aino Kallas nimitteli Joycea sairaaksi, Kallas, joka tosielämässä ylitteli asiaa enemmän kuin tosielämän Joyce, suurin piirtein saman verran kuin Leopold Bloom. Mielestäni nämä ovat tärkeitä asioita.