sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Keksin ballardlaisen kirjan aiheen.

Maata kohden on saapumassa asteroidi, joka aiheuttaa ihmisten sukupuuton ellei asteroidin lentorataa hieman muuteta ettei mäsähdä asteroidi maapalloon. Hetikohta ymmärretään, että onhan meillä noita ohjuksia ynnä muita aseita, joilla asteroidi saadaan liukumaan maapallon ohitse, mutta suurvallat, joilla noita aseita on, aiheuttavat keskisellä toiminnallaan sen ettei raketteja milloinkaan lähetetä asteroidia kohti, vaan asteroidi syöksyy maahan eikä ihminen milloinkaan tullut juosseeksi mailia alle kolmen minuutin.

Idea on siinä, ettei projekti kaatunut riitaan vaan sovintoon, johonka koko maailma oli hetimiten valmis. Huomattiin nimittäin, että ohjusten, rakettein ja muiden härvelien lähettäminen vaarantaisi kehityksen, kestävän kehityksen, työllistymisen ja rahamarkkinoiden tasapainon. Siihen ei ollut ihmiskunnalla varaa! Ei muutakaan voinut!

Näin päättyi ihmiskunnan historia.

Ei kommentteja: