lauantai 11. helmikuuta 2012

Täytyy lopettaa tuo vitsailu että olen poliittiselta aatteeltani "italialainen fascisti". Sitä on ollut niin kiva sanoa ihmisille mutta täytyy keksiä uutta. Italialaisessa fascismissa minua miellyttää komeat lauseet, myös virkkeet, mutten oikein välitä siitä että toisenmieliset tapetaan. Tässä eroan melkein kaikista Haaviston äänestäjistä. Mitä tulee kansallissosialismiin niin niin sanottu natsiestetiikka ei viehätä minua paitsi protonatsistiset ensimmäisen maailmansodan aikaiset marssilaulut. Kommunistiestetiikkaa taas ei ole olemassa, kommunismi on esteetitöntä, joten kommunismi siksikin on mielestäni inhaa.

Esitin eilen, kun olin iltapäivällä siivoamassa, että perussuomalaisia voisi verrata vuosien 1917 ja 1918 punaisiin. Jonkinlaista myöntymystä sain näkemykselleni. Tämmöinen näkemys on niin sanottu punainen vaate punaisen Suomen vaalijoille, jotka eivät kykene edes kommunismiin vaan laiventeluun, vasemmistolaisuuteen. Ei enempää voi keskiluokalta vaatia, näiltä, jotka fantasioivat olevansa kärsivää kansanosaa. Olisivatpa ylpeästi kommunisteja niin heitä voisi kunnioittaa.

Olin eilen kuuntelemassa runonlausuntaa ja join runoilijoiden viinoilla itseni humalaan. Parasta oli kun pääsi kotiin. Mielelläni en kotoa poistu vaikka eikotona olisi tarjolla mukavaakin seuraa kuten eilen. Ei minulla aina ole ollut kotia, edes asuntoa, joten kun on koti niin siellä mieluusti on. Mieluiten.

Ei kommentteja: