Olen useamman kerran ollut ongelmissa senkin kanssa, ettei minulla ole mitään päteviä selityksiä sille, että levyhyllystäni löytyy Metallican ja Guns N' Rosesin tapaisten yhtyeiden levyjä. En keksi filosofiaa niiden taakse, ei siis ironiaa kun se on kielletty, vaan jotakin hämärää todistelua sille, että katselen myös showpainia. Enkä löydä tukea edes sille, että katselen n.s. saippuasarjoja. Minun olisi kirjoitettava ainakin kuusi esseekokoelmaa ennen kuin saisin ihmisille todistetuksi, että on viisasta ihan vitusti digata vaikka tästä:
Tämä on "kasaria" vuodelta 1992. Kasari on paha asia, huumoria (erityisesti sitä ironiaa, mistä en tajua miksi se on kamalaa, mutta minulle on kerrottu että ironia on paha juttu). Led Zeppelin on hyvä, kun se on varhempi, ja Morrissey kun se on vakava (tai jotakin, en ole milloinkaan ottanut selvää).
Näin kulttuuripiireissä.
Minulle The Beatles ei koskaan ole merkinnyt juuri mitään, sillä kun The Beatles soitti, minua ei edes ollut olemassa, ei tullut sitä sukupolvikokemusta, eikä yhtyeen musiikki muutenkaan minua erityisemmin kosketa. Tosin olisi syytä sanoa, että The Beatles se vasta jotakin on. Edes Pink Floyd ei merkitse minulle mitään. Se If You Were Here on kiva, paljon muita kappaleita en tunnekaan, muurikappaleesta en välitä. Muurinkappaleesta.
Tarkoitan tällä, että luulenpa että aika moni valehtelee kun "ihailee" jotakuta pre-1980-kaveria, ja oikeasti pitää Iron Maidenista.
Näin kulttuuripiireissä.
Jos ihminen on elänyt nuoruutensa 1980-luvulla, hänen täytyy joko olla vähälahjainen tai runoilija, että viitsiikin väittää ettei arvosta tätä:
11 kommenttia:
Mitä jos kokeilisit ensi kerralla selittää 80-luvun Metallicaa levyhyllyssäsi sillä, että pidät 80-luvun Metallicasta? Ei sitä sen kummemmin tarvitse selitellä - mutta omaa oloa varmaan helpottaa, jos itsetunto on kohdillaan. Sitähän sä kysyit.
(Laitoin kommentin loppuun tuon Putous-viittauksen rakentaakseni siltaa minun, joka kuulun kulttuuripiireihin, ja sinun, joka olet kansan mies, välille.)
En ole juurikaan katsonut Putousta, enkä pidä itseäni kansan miehenä. Eli en löytänyt Putous-viittausta. Kai minäkin kuulun kulttuuripiireihin, mutta niin sanottu pointtini oli, että helposti piilotellaan häpeällisiksi koettuja asioita. Muistan tämän aikojen takaa, kun opiskelin Helsingissä ja olen syyllistynyt siihen itsekin ja syyllistyn yhä.
Tarkoitan, että ollaan mitä ollaan. Varmaan näistä merkinnöistäni on helppo huomata, että painiskelen itsetuntoni kanssa ja kovasti? Minulla itsetunto ei ole kohdillaan. Yritän sanoa, tunnustaa, sen rehellisesti.
Yritetään olla rehellisiä ja armeliaita itselle ja muille.
Ai niin, pidin kirjoituksestasi (no niin, tässä taas yksi ongelma, sinuttelu, se on minulle hankalaa, mutta yritän koska teitittelyä pidetään ilkeilynä) Kritiikissä paljon. Näytin sitä eräälle ei-kulttuuripiiri-ihmisellekin. Vaikkei piirejä olekaan... (hymiö kuuluu tähän) (en ole milloinkaan kirjoittanut hymiötä, kun olen elitisti, vrt. sinuttelu)
Ehkä juuri se välillä ärsyttää, että itsetunnon kanssa painiskelusi näkyy teksteistäsi niin vahvasti. Se tuo kirjoittamiseesi jotenkin defensiivisen sävyn, joka uhkaa tahrata sanottavasi, eivätkä pointtisi pääse välittymään. Tulee tunne, että ottaisit ensiksi selvää, kuka itse olet (ja miten voisit pitää siitä itsestäsi), ja ala vasta sitten puhumaan muista ja tekemisistään vittuilevaan sävyyn - silloin voisi osua maaliinkin. Tietty taas kun sanot suoraan painiskelevasi itsetuntosi kanssa, niin se ainakin minun mielessäni "puhdistaa ilman", enkä voi muuta kuin pitää sinusta.
Ja joo, kiitos kolumnikehuista! Nimittäin, löysin tietenkin blogiisi googlaamalla oman nimeni. Teen niin monta kertaa päivässä. Että siinä yksi tosiasia minusta.
Tahtoisin olla kokonaan vittuilematta. Niin kamala sanakin. Mutta tämä raivostuva luonne!
Itse-googlaan noin kerran päivässä, joskus harvemmin, kun ei sieltä mitään uutta löydä. Ikuisesti se Patalonia tulee ensimmäiselle sivulle!
"helposti piilotellaan häpeällisiksi koettuja asioita".
Eikös tässä ole aika selvä syy-seuraus-suhde? Tarkoitan, että ilmiselvää, myös inhimilliseksi piirteeksi joku voisi todeta. Liki aivan niin kuin kokisi saavansa vihan tunteita niistä asioista, joita vihaa ... Saattaisin pitää kummallisempana (myös kiusaannuttavana) sitä jos ihminen ei häpeäisi mitään. Sekin saattaisi olla merkki jonkinlaisesta defenssistä.
Tuo inhimillisyys on tärkeä asia. Ja häpeää piilotellaan. Muistan noin vuodelta 2005, saattoi olla 2000, kun pari suomalaista keskusteluohjelmassa oikein korosti, etteivät häpeä mitään. Kai siinä oli heillä synergiaa ja performanssia, mutta vähän oudolta kuulosti. Toinen oli tämä Wilma Schlizewski ja toinen Veronica (muistaakseni) joka oli niin sanottu domina. En tiedä miten hänellä nykyisin on.
Inhimillisyydestä vielä:
sitä tuskin voi kylliksi korostaa, mutta milloin sitä korostetaan ja milloin ei, sitä voi tarkkailla omissa ja muiden tekemisissä (siis lähinnä omissa, kun on malka omassa öögassa jne.). En oikein osaa selittää tarkemmin. Siis että joku voi käyttää inhimillisyyttä "tekosyynä", kun taas tietyissä tilanteissa se ei "tekosyynä" tai syynä käy. Tästä olen joskus marmattanut muutamille hengellisille ihmisille, jotka vetoavat inhimillisyyteen käytyään vieraissa. Vetoaisivat muulloinkin. Mutta, katsannossani, ihminen ei jakele tuomioita ja sen sellaisia, ihminen voi vain ihmetellä että tämmöistä tämä elämä on. Juuri jaoin pari tuomiota. Mutta koska olen inhimillinen (!), sorrun usein. Tämmöistä tämä on. Tulisipa Kinnunen ja viskaisi tuopilla päähän niin jotain voisi ymmärtää.
Uskovaisilla on monia muitakin paradokseja, tai siis uskovaiseksi ilmoittautuvilla, jotka sitten tulevat joissakin muissa konteksteissa esiin. Esimerkkinä vaikka sisäministeri Päivi Räsänen, joka ainakin omien sanojensa ja uskomustensa ja niistä ulos vedettävien vaikutelmiensa mukaan on "enemmän uskossa" kuin vaikkapa emerituspiispa Eero Huovinen, josta taas olen saanut melko liberaalin kuvan.
Inhimillisyys voi ilman muuta olla tekosyy jollekin, onhan sen varjolla huijattu seteleitäkin isot tukot.
Sami, sanot:
"Mutta, katsannossani, ihminen ei jakele tuomioita ja sen sellaisia, ihminen voi vain ihmetellä että tämmöistä tämä elämä on"
Olen just samaa mieltä, että paras vain ihmetellä, eikä ainakaan tuomita, kun tuomitseminen on ihan älytöntä, se sisältää vain omaa rajoittuneisuutta ja luuloa tietävänsä paremmin, ja siitä kun ei ota susikaan selvää, mikä on tosi, mikä väärin tai pelkkää panettelua.
Mutta yks juttu: oon huomannut, että oon pitkään elänyt harhaluulossa, että jos jos tapahtuu jotain esimerkiksi ikävää, niin sitä helposti ajattelee, että vai tämmöistä se elämä on, ja uskoo, että se ikävä kuuluu elämään. Mutta kun se ei kuulu. Oon senkin nyt lopulta huomannut. Se voi kuulua esim. sen ikävän aiheuttajan elämään, mutta ei muiden. Mitään ei kannata pitää itsestäänselvyytenä
Sitten vielä: ihmettelen että onko tuo kulttuuripiireihin kuuluva contra kansan mies vitsi vai tosi? Hävyttömyys vai tosissaan lausuttu? Jos se on tosi, en tuomitse, mutta se osoittaa sanojastaan vääränlaista itsetuntoa. Liiallista, tarkoitin sanoa. Jos joku erottelee ihmisiä taviksiin ja kultturellisiin, ollaan jo hakoteillä, eettisesti. Ihmiset ovat perusrakenteeltaan eläimiä, samat raaka-aineet ja koostumus. Laumaeläimiä ollaan. Eikä siinä kannata luulla itsestään että on parempi muita. Silloin on nimittäin huonompi. Näin arvelen. Sillä ei minun totuuteni ole yhtään sen parempi kuin kenen tahansa totuus. Kaikki voivat olla vääriä tai oikeita. Absoluuttista totuutta ei ole muuta kuin että tiedämme, että elämme kunnes kuolemme. Mitä sen jälkeen. Siitä on olemassa monenlaisia arvioita, mutta ne ovat useimmiten pelkkiä toiveunia.
Liisu, jos koit kysyä minulta tuosta jaosta kulttuuripiireihin ja "kansan ihmisiin", niin kyllä, vitsi se oli.
Hyviä kommentteja!
Mukava kun Liisukin, jonka blogin ym. seuraaja olen, kommentoi.
Päivi Räsäsestä eräs ystäväni tokaisi, että hän sanoo esim. homoista käsittämättömyyksiä perherauhan takia, eli ettei mies suutu. Kun mies on sellainen sen yhden lahkon, voinee puhua lahkosta, edustaja.
Toivon, että jonkinlainen järjellinen selitys löytyisi sillä luulen että Räsänen hoitaa virkansa hyvin ja hänen ravintolanäkemyksensä oli hyvä myös.
Kansa vs. kulttuuriväestä sen verran, että kulttuuriväen seassa olen niin sanotusti profiloitunut "kansan mieheksi", kun taas kansan parissa olen "kulttuuriväkeä". Se on aika hauska juttu ja kertoo ihmisestä monenlaista. Ei pelkästään hyvää.
Nyt on todistettava että en ole robotti. Kahta sanaa vaativat.
Lähetä kommentti